Real Madridin lainavahti paljasti: Olisi saattanut jäädä seuraan, jos olisi tiennyt Keylor Navasin lähdöstä
Kuva: Getty Images
Andri Lunin siirtyi Real Madridista lainalle Valladolidiin kuluvaksi kaudeksi.
20-vuotiaan Luninin rooli Valladolidissa on jäänyt kuitenkin varsin odotetusti olemattomaksi, sillä ykkösmaalivahdin paikkaa itsellään pitävä Jordi Masip on pelannut hienon alkukauden.
Lunin siirtyi lainalle Valladolidiin, sillä Keylor Navasin oli määrä jäädä Real Madridiin kakkosmaalivahdiksi. Lopulta Navas kuitenkin lähti PSG:hen. Lunin oli jo silloin Valladolidissa, joten ukrainalaisvahti ei voinut palata Real Madridiin.
– Kukaan ei odottanut Navasin lähtevän. Minulla olisi ollut mahdollisuus jäädä Real Madridiin, jos olisin tiennyt hänen poistuvan. Navas auttoi minua Real Madridissa ja hänen tukensa myötä minun oli helpompi olla siellä, Lunin kertoi Football Hubille.
Lunin vietti viime kauden lainalla Leganésissa. Leganés ja Real Madrid sopivat lainasopimuksessa Luninin pelaavan tietyn määrän otteluita, mutta lopulta Lunin pelasi vain seitsemässä ottelussa.
– Leganés maksoi Real Madridille sopimusrikkomuksesta. Nyt sellaista sääntöä ei saa enää tehdä. Seurat eivät voi sopia, kuinka monta ottelua lainalla oleva pelaaja pelaa, Lunin avasi.
LUE MYÖS:
- Lehti: Barcelona kiinnostunut Chelsean teinitähdestä
- Lamine Yamal tarvitsi vain kaksi minuuttia Wembleyllä – Espanja kaatoi Englannin
- Kylian Mbappén poissaolon pituus selvisi – sattumaako?
- Otteet ovat olleet vakuuttavia – Real Madrid haluaa vanhan akatemiatalenttinsa takaisin
- Kylian Mbappé loukkaantui – ranskan supertähti palaamassa Madridiin
- No nyt! Suomi kaatoi Espanjan kärkiottelussa
- Espanja ja Pikkuhuuhkajat isossa ottelussa – tässä ovat avauskokoonpanot
- Toista kertaa putkeen – Jude Bellinghamille kova tunnustus
- Rodri paljasti – tässä on Pep Guardiolan ja Hansi Flickin suurin ero
- Barcelona-tähti ei päässyt kesän MM-kisoihin: ”Se sattui todella paljon”
- Kylian Mbappén poissaolon pituus selvisi – sattumaako?
- Otteet ovat olleet vakuuttavia – Real Madrid haluaa vanhan akatemiatalenttinsa takaisin
- Rodri paljasti – tässä on Pep Guardiolan ja Hansi Flickin suurin ero
- Lamine Yamal tarvitsi vain kaksi minuuttia Wembleyllä – Espanja kaatoi Englannin
- Barcelona-tähti ei päässyt kesän MM-kisoihin: ”Se sattui todella paljon”
- Kylian Mbappé loukkaantui – ranskan supertähti palaamassa Madridiin
- AS: Espanjan pelaajalta hieno ele – lahjoitti miljoona euroa liiton työntekijöille
- Sky: Saksalaisjätti Barcelonan tähtipelaajan perässä
- No nyt! Suomi kaatoi Espanjan kärkiottelussa
- Toista kertaa putkeen – Jude Bellinghamille kova tunnustus