Meksikolaishyökkääjä yhdistetty Atléticoon – myös muita La Liga -seuroja kintereillä
Kuva: Getty Images
Atlético Madridin hyökkäystehot ovat jääneet kaudella 2019-2020 hyvin vaatimattomiksi. Siksi seura kaipaa kipeästi uusia vahvistuksia kentän yläpäähän.
Yksi Diego Simeonen toivepelaajista on tiettävästi edelleen PSG:n kokenut Edinson Cavani. Italialaislehti Il Corriere dello Sportin mukaan toinen haluttu hyökkäyspään vahvistus löytyy Serie A:n Napolista. Hän on vasemman laitalinkin paikalla parhaiten viihtyvä, mutta myös oikealla laidalla tai piilokärkenä pelaamaan kykenevä Meksikon maajoukkuemies Hirving Lozano.
24-vuotias Lozano siirtyi viime kesänä Napoliin PSV Eindhovenista. Meksikon vuoden 2018 MM-joukkueen ykköstähti sai alkukaudesta runsaasti peliaikaa, mutta kauden edetessä hän jäi yhä pienemmille minuuteille. 16 Serie A -ottelussa Lozano on tehnyt kaksi maalia ja syöttänyt yhden.
Keventyneestä vastuusta johtuen Lozano toivoo siirtoa seuraavassa siirtoikkunassa. Eri lähteiden mukaan hän jatkaisi matkaansa mieluiten Espanjaan, koska kielisyistä sopeutuminen voisi olla helpompaa.
[readmore from=Atletico-Madrid]
Atlético Madrid ei kuitenkaan ole ainoa seura, joka on 39 A-maaottelua pelanneen ”Chucky” Lozanon kintereillä. Kiinnostuneina seuroina mainitaan lisäksi La Liga -kilpailijat Valencia ja Sevilla, sekä Carlo Ancelottin valmentama Everton.
Napolin hyökkääjistä myös Arkadiusz Milik on mainittu aiemmin Atlético Madridia kiinnostavana pelaajana.
Lähde: Mundo Deportivo
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- AS: Serie A:n tähtitopparin siirto Real Madridiin konkretisoitumassa
- Virallista: Ansu Fati jättää Barcelonan
- Virallista: Atlético hankki Espanjan MM-kisapelaajan
- Barcelonan puheenjohtaja vihjaili Julián Álvarezin siirrosta – ”Toivon, että…”
- Virallista: Nico Paz jättää Real Madridin
- Iker Casillas kertoi suoran mielipiteensä José Mourinhon paluusta Real Madridiin
- Clément Lenglet poistumassa La Ligasta
- Barcelona lähestyi Harry Kanea MM-kisojen keskellä – ratkaisu tuli nopeasti
- Robert Lewandowski: uusi seura selvisi!
- Toimittaja: Tanskan maajoukkuetähti Atlético Madridin tutkassa
- Barcelona lähestyi Harry Kanea MM-kisojen keskellä – ratkaisu tuli nopeasti
- Iker Casillas kertoi suoran mielipiteensä José Mourinhon paluusta Real Madridiin
- Robert Lewandowski: uusi seura selvisi!
- AS: Serie A:n tähtitopparin siirto Real Madridiin konkretisoitumassa
- Virallista: Ansu Fati jättää Barcelonan
- Barcelonan puheenjohtaja vihjaili Julián Álvarezin siirrosta – ”Toivon, että…”
- Virallista: Atlético hankki Espanjan MM-kisapelaajan
- Virallista: Nico Paz jättää Real Madridin
- Marca: Nämä Real Madridin pelaajat Álvaro Arbeloa haluaa viedä mukanaan Valioliigaan
- Clément Lenglet poistumassa La Ligasta