Sevillalla oli jo toinen jalka Copa del Reyn finaalissa sen voitettua välieräparinsa avausosan 2-0. Pettymys seurasi kuitenkin Camp Noulla, kun Barcelona voitti toisen osan samoin numeroin ja lunasti finaalipaikan Martin Braithwaiten jatkoaikamaalilla yhteismaalein 3-2 (lue raportti ottelusta ja katso kooste). Sevillan Lucas Ocamposilla oli tilaisuus viedä rankkarista joukkueensa tavoittamattomalle karkumatkalle, mutta toisin kävi, kun Marc-André Ter Stegen otti kopin.

Sevillan valmentaja Julen Lopetegui tulistui jo ennen jatkoaikaa pelaajansa Fernandon ulosajoon. Lopullisesti kattila kiehahti jatkoajalla, kun Sevillan rankkarin anelut kaikuivat erotuomari José María Sánchez Martínezin kuuroille korville. Lopetegui ja Youssef En-Nesyri saivat protestoinnista varoitukset, toinen Sevillan taustatiimin jäsen ja jo kentältä pois vaihdettu Luuk de Jong punaiset kortit.

Lopeteguilla oli asiaa tuomariston suuntaan lisäksi vielä loppuvihellyksen soitua ja lehdistötilaisuudessakin.

– Loogisesti, olemme pettyneitä ja surullisia. Saimme kokea jalkapallon kitkerän puolen. Näimme finaalipaikan karkaavan käsistämme pelin viimeisessä tilanteessa, jäätyämme hetkeä aiemmin yhden miehen vajaalle, Lopetegui totesi.

– Nyt meidän on nieltävä myrkkymme, koska tämä on katkera ja surullinen ilta. Joukkuetta en voi juuri moittia. Annoimme uskomattoman panoksen kymmenellä pelaajalla ja ansaitsimme jatkopaikan.

Jälkikäteen langetettavien sanktioiden pelossa Lopetegui piti kielensä keskellä suuta tuomarin ratkaisuja kommentoidessaan.

– Arvioikaa itse, Lopetegui sanoi toimittajille.

– Olette nähneet tilanteet ja voitte arvioida niitä samoin kuin minäkin. Paljon enempää en voi sanoa, koska tiedätte, että saatamme saada siitä rangaistuksen. Yhdestä selvästä maalipaikasta olisi kuitenkin pitänyt nostaa keltainen (Lopetegui viittaa Óscar Minguezaan). Clement Lenglet’n tilanteen näin valotaululta, mutta siitä ei vihelletty pilkkua.

Lopetegui ei suostunut myöntämään joukkueensa hellittäneen, kun finaalipaikka oli vielä hyppysissä 1-0-johtoasemassa.

– Pelasimme kymmenellä, olimme huhkineet täysillä ja puolustimme omalla alueellamme. (Jordi) Alban ylärimalaukausta lukuun ottamatta en muista muita selviä maalipaikkoja toiselta puoliajalta.

– Meillä oli rankkari, jossa emme onnistuneet. Jäimme vajaalle monta minuuttia ennen loppua, ja sen huomasi. Annoimme kuitenkin kaikkemme, muttemme saaneet siitä palkintoa.

[readmore from=Copa-del-Rey]

Pokaalin voittaminen tällä kaudella vaikuttaa Sevillalle nyt kaukaiselta haaveelta, mutta pelattavaa sillä on edelleen. Mestarien liigassa se ajaa takaa Borussia Dortmundin 3-2-johtoasemaa avausosasta, ja La Ligassa Sevilla taistelee paikasta neljän parhaan joukossa. Sarjakärki Atlético Madrid on Sevillaa kymmenen pistettä karussa.

– Kautta on vielä paljon jäljellä, ja meillä on kovia otteluita sekä sarjassa että Mestarien liigassa. Taistelemme jatkossakin, jotta jalkapallo antaisi meille sen, mitä emme tänään onnistuneet saavuttamaan, Lopetegui päätti.

Lähde: Mundo Deportivo