Näkökulma: Paine sai Real Madrid -valmentajan murtumaan – hylkäsi oman pelitapansa

Julen Lopeteguin ensimmäinen El Clásico Real Madridin päävalmentajana saattaa jäädä hänen viimeisekseen.
Los Blancos oli kokonaisuutena selvästi joukkueista heikompi ja tulos repesi lopulta Barcelonan 5-1-murskajaisiksi.
Lukemien myötä espanjalaismediat pitävät varmana, että Lopeteguin potkut ovat enää vain ajan kysymys – ja aikaa ei ole paljon. Edellisestä viidestä La Liga -ottelusta joukkueen saldona on neljä tappiota ja yksi tasapeli. Maaliero näistä kamppailuista on murskaava 2-11.
Nämä ovat sellaisia lukemia suurseuralle, että voisi pitää suurena yllätyksenä, jos kärsimättömän henkilön maineessa oleva Florentino Pérez ei reagoisi tilanteeseen. Yleisin ja todennäköisin reagointitapa on tässäkin tapauksessa valmentajanvaihdos.
Pitkän tähtäimen suunnitelma
Kirjoitin 18. lokakuuta näkökulman Lopeteguin tilanteesta (lue tästä). Tuolloin en vielä ollut Real Madridin tai sen päävalmentajan puolesta huolissani, sillä heikoista tuloksista huolimatta joukkueella oli selkeä päämäärä, jota kohti se eteni.
Tuo päämäärä oli Lopeteguin pelityylin sisäistäminen ja sen avulla menestyminen. Vaikka Real Madridilla on ollut pisteiden valossa todella heikko ajanjakso, ei se olisi isossa kuvassa katastrofaalinen asia, jos samalla tapahtuisi kehitystä pidemmän aikajänteen tavoitteessa, joka toisi mahdollisesti mukanaan paremman huomisen. Ei siis tule unohtaa, että viime vuosien erinomaisista tuloksista huolimatta Real Madridin pelillinen kehitys on hieman laahannut, kun muualla on otettu isoja harppauksia.
Sunnuntain El Clásicossa ei kuitenkaan nähty mitään merkkejä siitä pelitavasta, jota Lopetegui on koittanut tuoda Santiago Bernabéulle. Tämä pelitapa toimi muun muassa Espanjan maajoukkueessa, sillä hänen alaisuudessaan La Roja otti 14 voittoa, pelasi kuusi tasapeliä eikä hävinnyt kertaakaan (maaliero 61-13).
Käytännössä tämä asia näkyi varsinkin ensimmäisen puoliajan sekavuutena. Pelaajat eivät itsekään tuntuneet tietävän kentällä, kuinka heidän tulisi pelivälineen saatuaan toimia. Pitkät syöttöketjut ja pallollisen pelaajan hyvä tukeminen loistivat poissaolollaan. Toisella jaksolla Real Madridilla oli omat hyvät jaksonsa, mutta silti kokonaiskuva jäi sekavaksi sekä hyökätessä että puolustaessa.
Espanjan maajoukkueessa Lopetegui sai tapansa toimimaan nopeasti, sillä eroa joukkueen edelliseen pelityyliin ei ollut paljoa. Nyt edessä on selvästi suurempaa myllerrystä vaativa työmaa.
Paniikkinappulan houkutus oli liian suuri
Sunnuntain El Clásicossa oli huomattavissa Lopeteguin kannalta erittäin huolestuttava asia. Hän oli itse hylännyt suurimman valttikorttinsa eli oman pelityylinsä.
El Clásicon toisena osapuolena näytti taktisesti olevan Lopeteguin Real Madridin sijaan José Mourinhon ajan Real Madrid, jonka pelaaminen perustui täysin eri asioihin.
Syytä ratkaisulle ei tarvitse miettiä kauan. Tulospaine kasvoi tappioiden myötä liian kovaksi ja se sai baskivalmentajan lopulta painamaan paniikkinappulaa.
Tässä tapauksessa paniikkinappulan painaminen tarkoitti joukkueen pelaamisen kulmakivien vaihtamista vanhoihin, jotka ovat joskus toimineet. Tätä voi pitää suurena virheenä ja se teki Lopeteguin erottamisesta selvästi helpompaa.
[readmore from=Real-Madrid]
Jos Real Madrid olisi pelannut pelillisesti lupauksia antavasti ja kentällä olisi nähty samasta tuloksesta huolimatta merkkejä siitä, että Lopeteguin juna on yhä raiteillaan – kaukana pääteasemasta, mutta kuitenkin raiteillaan – olisi ollut helppo löytää yksi suuri syy siihen, miksi Pérez olisi voinut antaa hänelle lisää aikaa.
Pelillisen päätöksensä myötä Lopetegui teki kuitenkin omasta tilanteestaan entistäkin synkemmän. Olisi jättiyllätys, jos Pérez ei tässä vaiheessa vaihtaisi veturinkuljettajaa.
LUE MYÖS: Sergio Ramos ripitti Casemiroa – ”Nyt ei pidä syytellä ketään”
LUE MYÖS: Gerard Piqué toivoo Julen Lopeteguin jäävän – lähetti myös viestin Luis Enriquelle
LUE MYÖS: Julen Lopeteguin tuoreet kommentit hävityn El Clásicon jälkeen
LUE MYÖS: Lähteet – Real Madrid esittelee uuden päävalmentajan tänään
LUE MYÖS: El Clásicon TOP 3 – Barcelonan juhlaa
LUE MYÖS: El Clásicon FLOP 3 – Huipputopparit tuuliajolla
LUE MYÖS: Barcelona murskasi Real Madridin El Clásicossa!
Jeremias Fisk
Twitter: @MonsieurFisk
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi