Érik Lamela tuli Sevillaan kokeilemaan voittamista: ”Seuraava askel on otettavissa”
Kuva: Getty Images
Tottenhamista Sevillaan siirtynyt Érik Lamela ei ole viime vuosina voittanut kilpailuita. Spurs on selvinnyt kalkkiviivoille useammassa sellaisessa, mutta pokaalien nostoja joukkue on katsellut kentän toiselta puolelta.
Argentiinalainen tietää, että nyt myös voittamiseen on mahdollisuuksia.
– Tämä seura on voittanut paljon, ja olen tullut jatkamaan sitä polkua. Se on tavoite, jotta seura voisi kasvaa edelleen. Se koskee jopa Mestarien liigaa; seuraava askel on otettavissa.
Omaltakin kohdaltaan 29-vuotias tähtää uusien rimojen ylityksiin.
– Minulla on myös paljon henkilökohtaisia tavoitteita, mutta haluan puhua vain joukkueesta, Lamela sanoi Marcalle.
Aiempaa kokemusta peleistä niin Argentiinassa, Italiassa kuin Englannissa omaava laituri on usemmallakin tapaa uuden edessä.
– Halusin ehdottomasti kokea myös La Ligan ennen urani päättymistä. Aikaa on vielä paljon, mutta siirto tänne tuli vaiheessa, jossa olen jo ehtinyt kypsymään.
LUE MYÖS:
- Tältäkö näyttää keskinkertaisuuden huippu? Getafessa tilastokummajainen
- Lehti: Barcelona kiinnostunut Chelsean teinitähdestä
- Lamine Yamal tarvitsi vain kaksi minuuttia Wembleyllä – Espanja kaatoi Englannin
- Kylian Mbappén poissaolon pituus selvisi – sattumaako?
- Otteet ovat olleet vakuuttavia – Real Madrid haluaa vanhan akatemiatalenttinsa takaisin
- Kylian Mbappé loukkaantui – ranskan supertähti palaamassa Madridiin
- No nyt! Suomi kaatoi Espanjan kärkiottelussa
- Espanja ja Pikkuhuuhkajat isossa ottelussa – tässä ovat avauskokoonpanot
- Toista kertaa putkeen – Jude Bellinghamille kova tunnustus
- Rodri paljasti – tässä on Pep Guardiolan ja Hansi Flickin suurin ero
- Kylian Mbappén poissaolon pituus selvisi – sattumaako?
- Lamine Yamal tarvitsi vain kaksi minuuttia Wembleyllä – Espanja kaatoi Englannin
- Otteet ovat olleet vakuuttavia – Real Madrid haluaa vanhan akatemiatalenttinsa takaisin
- Rodri paljasti – tässä on Pep Guardiolan ja Hansi Flickin suurin ero
- Barcelona-tähti ei päässyt kesän MM-kisoihin: ”Se sattui todella paljon”
- Toista kertaa putkeen – Jude Bellinghamille kova tunnustus
- AS: Espanjan pelaajalta hieno ele – lahjoitti miljoona euroa liiton työntekijöille
- No nyt! Suomi kaatoi Espanjan kärkiottelussa
- Kylian Mbappé loukkaantui – ranskan supertähti palaamassa Madridiin
- Lehti: Barcelona kiinnostunut Chelsean teinitähdestä