La Liga -pelaajilla kaksi toivetta: terveyden vaaliminen ja kauden pelaaminen loppuun
Kuva: Getty Images
Kuten lähes kaikki tärkeimmät jalkapallosarjat, on myös Espanjan La Liga tällä hetkellä tauolla. Koronavirus on pakottanut ensin pelaamaan otteluita tyhjillä stadioneilla, ja sen jälkeen perumaan ottelut kokonaan.
La Liga -kauden jatkumisesta ei vielä ole mitään takeita, mutta ainakin sarjan puheenjohtaja Javier Tebas on luottavainen sen suhteen, että kautta päästään ennemmin tai myöhemmin jatkamaan. Tebasin on määrä pitää maanantaina useita videopuheita seurapomojen ja kansainvälisten järjestöjen kanssa selvittääkseen, miten ja milloin tulevaisuudessa pelataan.
La Liga -kautta on pelaamatta vielä 11 ottelukierrosta. AS:n mukaan pelaajien toive on selkeä: valtaosa jalkapalloilijoista haluaa pelata kauden loppuun.
Espanjan pelaajayhdistys AFE on ollut yhteydessä pelaajiin viimeisten tuntien aikana. Keskusteluissa on keskitytty kahteen eri ryhmään. Yksi on koronavirustartunnan saaneet pelaajat (muutama Valencian pelaaja sekä yksi Segundassa pelaavan Elchen pelaaja). Toinen ryhmä kattaa puolestaan kahden ylimmän sarjatason joukkueiden kapteenit.
Keskustelujen tuloksena pelaajat ovat esittäneet kaksi selkeää toivetta. Ensimmäinen ja akuutimpi on riittävä lepo ja eristäytyneisyys oman terveyden ja muiden kansalaisten tähden. Toinen toive on, että kun epidemia jossain vaiheessa osoittaa laantumisen merkkejä, he haluavat olla La Ligan ja jalkapalloliitto RFEF:n käytettävissä, jotta kausi voidaan pelata kenttien puolella loppuun.
Pelaajia jututettiin puheluiden ja videopuheluiden välityksellä. He eivät innostu ehdotuksista, joilla mestari, sarjasta putoajat ja sarjaan nousijat ratkaistaisiin ilman pelattavia otteluita. Koska EM-kisat tullaan suurella todennäköisyydellä siirtämään, ovat pelaajat yhä optimistisia sen suhteen, että kausi voidaan pelata loppuun venyttämällä kalenteria loppupäästä. Tarpeen tullen sitten vaikka ilman stadioneille päästettäviä katsojia.
[readmore from=Koronavirus]
On selvää, että loppukausi jouduttaisiin pelaamaan kiristetyllä aikataululla ja kahden ottelun viikkoja tulisi paljon. Pelaajat ilmaisivat kuitenkin valmiutensa tähän malliin. Myöskään lomien uhraaminen tai lyhentäminen ei ole pelaajille ylitsepääsemätön este.
Muina ehdotuksina on pidetty esillä kauden jättämistä kesken, vain kauden ensimmäisen puolikkaan tulosten huomioimista tai mestaruuden jakamatta jättämistä, mutta nämä vaihtoehdot eivät haastateltuja pelaajia innostaneet. Neljäntenä vaihtoehtona on esitetty pudotuspelejä. Sekään ei kapteeneja lämmittänyt, mutta sitä pidetään ehdotuksista vähiten huonona.
Laliiga.com seuraa tilanteen kehittymistä ja tiedottaa, kun kauden jatkamisesta on tarjolla lisätietoa.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Barcelona myi MM-sankarin – Ferran Torres siirtyy pariisilaisseuraan
- La Ligaan merkittävä uudistus
- Barcelona teki uuden tarjouksen Rodrista – Man Cityn leiristä vastaus
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Barcelona teki uuden tarjouksen Rodrista – Man Cityn leiristä vastaus
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa