Barcelona-luotsi vahvisti sanat, joista sai kahden ottelun toimitsijakiellon: ”Teemme siitä valituksen”
Kuva: Getty Images
Ronald Koeman sai kahden ottelun mittaisen toimitsijakiellon, kun erotuomari Pablo Gonzalez antoi hänelle suoran punaisen kortin torstain 1-2-tappiossa Granadaa vastaan.
Barcelona ei ollut vielä lauantaina kiistänyt ulosajoa, mutta Koemanin mukaan seura olisi tekemässä tuomiosta valituksen.
Samalla hollantilaisluotsi vahvisti sanoneensa neljännelle erotuomarille sanat ”Mikä hahmo”, jotka eivät hänen mielestään oikeuta näin suureen rangaistukseen.
– Teemme siitä valituksen, koska rangaistus on mielestäni hyvin liioiteltu, totesi Koeman lehdistölle lauantaina.
[readmore from=Barcelona]
– Jos saat kahden ottelun toimitsijakiellon siitä, että sanot tuomarille ”Mikä hahmo”, niin silloin aidosta solvaamisesta pitäisi lätkäistä ainakin 20 ottelun sanktio.
– Sunnuntaina en voi näiltä näkymin istua penkin päässä, mutta olemme jo puhuneet asiasta ja meillä on kovalaatuinen tekninen henkilöstö.
Barcelona matkustaa tänään sunnuntaina Valencian vieraaksi Mestallalle. Ottelu potkaistaan käyntiin kello 22:00.
Jos Koeman ei saa toimitsijakieltoaan käännettyä, ottaa apuvalmentaja Alfred Schreuder roolia kentän laidalla myös ensi viikonlopun kotipelistä Atlético Madridia vastaan.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Villarreal nousi jättiläisten kantaan
- Xabi Alonso paljasti loistouutisia Real Madridin faneille
- Melkoinen trilleri – jumbokamppailussa huima loppu
- Athleticin Iñaki Williamsille vakava loukkaantuminen
- Rafael Benítez löysi uuden seuran – historiallinen diili
- Real Sociedadille erittäin tärkeät kolme pistettä
- Barcelona-lupaukselle, 21, paha loukkaantuminen – ei pysty pelaamaan neljään kuukauteen
- Marca: Real Madridissa ollaan ihmeissään Lamine Yamalin toiminnasta – ”Huono joukkuekaveri”
- Fichajes: Onnistuminen Real Madridia vastaan toi Juve-pelaajalle paikan Los Blancosin ostoslistalla
- Saudit taas ostoksilla Barcelonassa? Cristiano Ronaldon haave toteutumassa, tosin yli kymmenen vuotta myöhässä
- Lamine Yamal täräytti hurjan väitteen Real Madridista El Clásicon alla – Madridissa raivostuttiin
- Xabi Alonso paljasti loistouutisia Real Madridin faneille
- Rafael Benítez löysi uuden seuran – historiallinen diili
- Athleticin Iñaki Williamsille vakava loukkaantuminen
- Saudit taas ostoksilla Barcelonassa? Cristiano Ronaldon haave toteutumassa, tosin yli kymmenen vuotta myöhässä
- 16-vuotias teki maalin Eurooppa-liigassa – Barcelona havittelee timanttia riveihinsä
- Villarreal nousi jättiläisten kantaan
- Marca: Real Madridissa ollaan ihmeissään Lamine Yamalin toiminnasta – ”Huono joukkuekaveri”
- Melkoinen trilleri – jumbokamppailussa huima loppu
- Barcelonalle huonoja uutisia juuri El Clásicon alla