Vihdoin! Apina putosi Real Madridin jättihankinnan selästä – pitkä maaliton kausi päättyi
Kuva: Getty Images
Real Madrid voitti keskiviikkona La Ligassa Leganésin 5-0-lukemin. Illan viimeinen eli viides osuma ei ollut ottelun lopputuloksen kannalta tärkeä, mutta sillä oli valtava merkitys sen tekijälle Luka Jovicille.
Real Madrid maksoi pelaajasta viime kesänä 60 miljoonaa euroa Eintracht Frankfurtille. Upean viime kauden pelanneelta nuorukaiselta on odotettu paljon jo ensimmäisiltä kuukausiltaan, mutta meno on ollut hieman tahmeaa. Viime kaudella Jovic oli iskenyt jo yhdeksän maalia ennen marraskuuta, mutta tällä sesongilla tili oli vielä avaamatta ennen Leganés-kamppailua.
Leganésia vastaan 21-vuotias Jovic osui ensimmäisen kerran jo 74. minuutilla, mutta VAR-tarkistuksen jälkeen osuma hylättiin, kuten hänen kohdallaan on käynyt aiemminkin tällä kaudella. Lisäajalla pitkä odotus kuitenkin päättyi, kun hän puski Dani Carvajalin keskityksen tyylikkäästi verkon perukoille.
Osumansa lisäksi Jovic otti kaiken ilon irti saamistaan minuuteista tultuaan Karim Benzeman tilalle 70. minuutilla. Hän laukoi kolmesti, joista kaksi osui maalitolppien väliin, antoi kahdeksan onnistunutta syöttöä ja ei menettänyt pelivälinettä kertaakaan.
Pelaajan puolustukseksi on myös nostettava esiin, että hän ei ole pelannut kovin suuria minuutteja Santiago Bernabéulla. Joka tapauksessa maali oli itseluottamuksen kannalta tärkeä, sillä vähäisistä minuuteista huolimatta häneltä odotetaan maaleja. Debyyttiosuma päätti 312 maalittoman minuutin putken Los Blancos -paidassa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- MD: Huipputoppari haluaa siirtyä Barcelonaan
- Sport: Barcelona-pelaaja sai jättitarjouksen Saudi-Arabiasta
- Robert Lewandowski nousi seuralegendan rinnalle – seuraavana tähtäimessä Patrick Kluivert
- Onko Real Madrid parempi ilman Kylian Mbappéa? Toimittajat muistuttavat suurista puutteista
- Real Madrid -tähden vaimo liittyi tuomarien kriitikoihin: ”Stadion on pantava kiinni”
- Barcelonalle iso päivä La Ligan mestaruusjahdissa – alivoimainen Atlético kaatui
- Álvaro Arbeloa otti vastuun Real Madridin yllätystappiosta: ”Sanoin sen pelaajille”
- Real Madridille kirvelevä tappio putoajakandidaatin vieraana
- Álvaro Arbeloalta lempeä kuitti edeltäjälleen: ”Carlo ei antanut hänelle paljoakaan lepoa”
- Hansi Flick patistaa Marcus Rashfordia nousemaan esiin

- MD: Barcelonan luottopelaaja herättää kiinnostusta Valioliigassa
- Lamine Yamal järkyttyi: ”Sietämätöntä”