Real Madridin Isco haluaa jättää seuran.

Asiasta on ollut liikkeellä lehtihuhuja jo aiemmin, mutta nyt saatiin vahvistus. Iscon isä – ja samalla agentti – myönsi El Largueron haastattelussa, että hänen poikansa haluaa siirtyä muualle.

Erityisen mielenkiintoista isän lausunnossa oli se, että hän sanoi Iscon haluavan siirtyä johonkin toiseen maahan. Isä myös sanoi, ettei siitä tehdä ongelmaa, jos Iscon täytyy jäädä Realiin loppukauden ajaksi.

Pari päivää sitten Realin päävalmentaja Zinédine Zidane sanoi lehdistölle, ettei aio puhua seuran sisäisistä asioista. Zidane kuitenkin sanoi painokkaasti, että ”Isco pysyy täällä”.

28-vuotias Isco on pelannut Real Madridissa kesästä 2013 lähtien. Tällä kaudella vastuu on jäänyt vähiin, ja Isco on saanut seitsemässä ottelussa peliaikaa yhteensä vain 285 minuuttia. Se vastaa reilua kolmea täyttä ottelua.

Kaiken kaikkiaan Isco on pelannut Realissa 314 peliä tehoin 51+54.

Iscon nykyinen sopimus ulottuu kesään 2022.