Mauro Icardi on kehittynyt yhdeksi maailman parhaista kärjistä viimeisten vuosien aikana Internazionalessa.

Argentiinalaiskärki on tekemässä AS:n mukaan jatkosopimuksen milanolaisseuran kanssa lähitulevaisuudessa. Lehti kertoo Interin pelkäävän Real Madridin mahdollista tarjousta, joka saapuisi Interille kesällä.

Real Madrid on yhdistetty Icardiin useampaan otteeseen viime aikoina. Icardin nykyisessä sopimuksessa on 110 miljoonan euron ulosostopykälä. AS:n mukaan Inter ei maksa kokonaan Icardin palkkaa, vaan siihen osallistuu myös ulkopuolinen yhtiö. Icardi pyytää sen vuoksi kyseisen ulosostopykälän poistamista kokonaan. Jos jatkosopimus näkee päivänvalonsa, ei Icardilla ole siinä enää minkäänlaista ulosostopykälää.

Inter on valmis tarjoamaan Icardille kuusi miljoonaa euroa vuodessa, mutta kärjen agenttivaimo Wanda Icardi vaatii kahdeksaa miljoonaa euroa. Inter uskoo silti, että neuvottelut sujuvat yhteisymmärryksessä sopimuksen allekirjoittamiseen saakka.

Inter ja Icardi ovat puhuneet mahdollisesta jatkosopimuksesta jo kahden ja puolen vuoden ajan, mutta AS:n mukaan on hyvin todennäköistä, että uusi sopimus saadaan viimein maaliin pian.