Näkökulma: Real Madridilla on taas käsissään yli 100 miljoonan euron ongelmapelaaja – miten tässä näin kävi?
Kuva: Getty Images
Eden Hazardin ura on pohjamudissa. Miten on mahdollista, että Real Madrid iski jälleen hakkunsa kultasuonen sijaan pelkkään rapaan?
Se oli ensimmäinen päivä heinäkuuta 2019, kun Chelsean paras pelaaja, Eden Hazard, siirtyi Real Madridiin. Siirtoa oli osattu odottaa ja vaikka Chelsea menetti paljon, se sai toisaalta myös hyvän korvauksen: 115 miljoonaa euroa.
Siirrosta on nyt kulunut vajaa kaksi vuotta. Kovin vähän on Real Madrid saanut. 40 ottelua, neljä maalia ja seitsemän maalisyöttöä. Neljä maalia. Neljä. Keskimäärin siis kaksi maalia per kausi. Keskimäärin yksi maali kymmenen ottelun välein.
Hazard hankittiin paikkaamaan Cristiano Ronaldon jättämää aukkoa. Samassa ajassa Ronaldo on paukuttanut Juventukselle 71 maalia ja antanut 11 maalisyöttöä. Otteluitakin on ollut paljon enemmän, 86, mutta silti lukemat ovat ihan eri sfääreissä kuin Hazardilla. Keskimäärin 36 maalia per kausi ja keskimäärin maali 1,2 ottelun välein.
Joku sanoisi, että vertailu on epäreilu. Onko? Ronaldo on kuusi vuotta Hazardia vanhempi, ura on periaatteessa jo laskusuunnassa. Hazardin pitäisi olla parhaassa iässä. Ei ole ihan siltä näyttänyt. Ronaldon olemus on yhä luokkaa teräsmies, kun taas Hazardista on vähän liian usein kuulunut tarinoita liikakiloista (jos suhteutetaan huippu-urheilun vaatimuksiin).
Siirtosummatkin olivat hyvin samaa luokkaa. Real myi Ronaldon 117 miljoonalla eurolla ja osti Hazardin 115:llä. Toistaiseksi Hazardin jokainen maali on maksanut Realille laskennallisesti 28,75 miljoonaa euroa.
Aina hajalla
Hazardin kohdalla ongelmallista on ollut se, että mies on ollut koko ajan hajalla. 11 (?!) eri loukkaantumista/sairautta Real Madrid -uran aikana. Hämmentävää tässä on se, että seitsemän Chelsea-vuoden aikana Hazard kärsi kolmesta eri loukkaantumisesta. Nyt yhtäkkiä loukkaantumisia on lähes nelinkertainen määrä alle kahdessa vuodessa. Onko se sattumaa? Onko Hazard muuttanut elintapojaan jollain tavalla? Tehdäänkö Real Madridissa virheitä harjoittelussa? Suomesta käsin on melko mahdotonta vastata kysymyksiin. Voidaan vain arvioida seurauksia. Ylipainoa, heikko ottelutuntuma, vaikeaa päästä joukkueen dynamiikkaan sisään… Samaan aikaan odotukset ovat pilvissä, niin kuin tietysti 115 miljoonan euron miehen kohdalla pitääkin olla. Mutta tuskinpa se helpottaa sopeutumisessa, kun painetta tulee vasemmalta ja oikealta, kannattajilta ja lehdistöstä.Bale all over again
Tehottomuus on yksi asia, loukkaantumiset toinen. Kannattajat voisivat antaa molemmat anteeksi, jos töitä paiskittaisiin nöyrällä asenteella ja otteissa näkyisi edes väläyksiä paremmasta huomisesta. Jos kuitenkin loukkaantumisen tai kesäloman jäljiltä palataan vahvuuteen huonossa fyysisessä kunnossa, kannattajien usko alkaa mennä. Ja sitten tuli Chelsea-ottelu. Hazardilta – kuten lähes koko Real Madridilta – nollatason esitys. Kentällä ei mitään annettavaa ja välierissä ulos Mestarien liigasta, mutta pelin jälkeen Hazardia kuitenkin nauratti. Mies kun kuvattiin naureskelemassa melko riehakkaasti vanhojen joukkuekavereidensa kanssa. Artikkeli jatkuu twiitin jälkeen. Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen tästä.Menikö juna jo?
Hazard pyysi tapausta anteeksi. Se oli hyvä liike, mutta ei välttämättä enää riitä. [readmore from=Real-Madrid] Päävalmentaja Zinédine Zidane sanoi Chelsea-pelin jälkeen, että Hazardille on annettava aikaa. Ehkä niinkin, mutta tämän tason pelaajan olisi pitänyt saada kahdessa vuodessa homma raiteilleen. Ei ihme, että Real Madridin asioista perillä oleva Marca kertoi jo, että Real on valmis myymään Hazardin tulevana kesänä, jos sopiva tarjous tulee. Ei Hazard välttämättä lähde, mutta nyt on jo vahvoja viitteitä siitä, että lähtölaskenta on käynnissä. 115 miljoonalla eurolla ei ole saatu juuri mitään. Lyhyessä ajassa pitäisi tapahtua hyvin paljon, että Hazard nousisi siksi pelaajaksi, jota hänestä odotettiin. Ei ole näkyvissä mitään viitteitä, että niin tapahtuisi.LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Athletic Bilbao murskasi Atlético Madridin – Diego Simeonen ryhmä täysin nollattu
- Kylian Mbappé sai tylytystä itsekkääksi väitetystä käytöksestä
- Tästä syystä Kylian Mbappé ei saanut uutta rangaistuspotkua
- Lamine Yamal ei ehkä ole pelikunnossa
- Näin José Mourinho kommentoi yllätystappiota
- Kylian Mbappé epäonnistui ratkaisuhetkillä – Real Madridille kauden ensimmäinen tappio
- Ferran Torres: ”Siirto PSG:hen oli askel eteenpäin urallani”
- Diego Simeone toivoo Julián Álvarezin ottaneen opikseen kesän tapahtumista
- Näkökulma: tässä Xabi Alonso epäonnistui – nyt José Mourinho yrittää välttää saman virheen
- Real Madrid jätti entisen huippupuolustajan ulos Mestarien liigan listasta
- Kylian Mbappé epäonnistui ratkaisuhetkillä – Real Madridille kauden ensimmäinen tappio
- Real Madrid jätti entisen huippupuolustajan ulos Mestarien liigan listasta
- Ferran Torres: ”Siirto PSG:hen oli askel eteenpäin urallani”
- Diego Simeone toivoo Julián Álvarezin ottaneen opikseen kesän tapahtumista
- Näkökulma: tässä Xabi Alonso epäonnistui – nyt José Mourinho yrittää välttää saman virheen
- Marca: Real Madridin seuralegenda haluaa palata takaisin seuraan tulevaisuudessa
- Näin José Mourinho kommentoi yllätystappiota
- MD: Barcelona erottuu jälleen muista La Ligan seuroista – yksi tilasto pistää silmään
- Real Madridin pelaaja jäi kiinni rattijuopumuksesta – näin José Mourinho reagoi
- Lautaro Martínez kertoi mielipiteensä Barcelona-huhuista