La Ligan mestari David Navarro Laliiga.comin haastattelussa – kertoi mikä Valencian alueen derbyistä on kiihkein
Kuva: Getty Images
Kauden toinen Valencian derby pelataan ensi viikon perjantaina, kun Levante isännöi Valenciaa Ciutat de Valèncialla.
Kuluvan kauden ensimmäinen derby päättyi Valencian 4-2 -voittoon.
Valencialle tämä kausi on ollut odotetun vaikea.
Seura päästi irti lukuisista avainpelaajistaan viime kesänä, eikä korvannut heitä mitenkään. Valencia on voittanut tällä kaudella vain kuusi sarjaottelua ja on La Ligassa 14:nnellä sijalla. Putoamisviiva on vain viiden pisteen päässä.
Levante on sen sijaan pelannut vahvan kauden ja on sarjassa yhdeksäntenä. Torstai-iltana seura tavoittelee historiallista Copan finaalipaikkaa kohdatessaan Athleticin välierien toisessa osassa. Avausosa päättyi 1-1 -tasapeliin.
Laliiga.com haastatteli torstaina La Ligan järjestämässä tilaisuudessa David Navarroa. Navarro pelasi pelaajaurallaan Valenciassa ja Levantessa.
Navarro on Valencian kasvatti ja kruunattiin kaksi kertaa La Ligan mestariksi – vaikka kummallakin kaudella vastuu jäi pieneksi. Valenciasta matka jatkui muun muassa Mallorcan kautta Levanteen, jonka riveissä toppari pelasi neljän ja puolen vuoden ajan. Navarro työskentelee nykyään Levanten organisaatiossa.
– Mestallalla tunnelma on aina loistava – olet sitten koti- tai vierasjoukkueen pelaaja. Kannattajat ovat hyvin vaativia, Navarro kertoi.
Valencian kaupungin derbyn lisäksi Navarro on pelannut myös Derbi de la Comunitatissa, eli Valencian ja Villarrealin välisessä ottelussa.
– Kummatkin derbyt ovat hyvin intensiivisiä. Derbyt olivat aina tärkeitä, oli vastassa sitten Valencia tai Villarreal. Silti saman kaupungin välisten joukkueiden kohtaamiset nousivat tärkeysjärjestyksessä ykköseksi. Suurin vastakkainasettelu on nimenomaan kaupungin sisällä, Navarro sanoi Laliiga.comille.
– Derbyt ovat elintärkeitä etenkin kannattajille. Pukukopissa oli aina erityinen tunnelma derbyissä. Valencian maakunnan derbyissä intensiteetti on aivan samanlainen kuin muissakin huippuderbyissä.
[readmore from=haastattelut]
Vaikka Navarro on Valencian kasvatti ja pelasi seuran edustusjoukkueessa yli 130 ottelussa, on entisen topparin sydän nykyään sinipunainen. Navarro toivoo Levanten voittavan ensi viikon derbyn.
– Pelasin topparina, joten toivon vähämaalista ottelua ja odotan 1-0 -voittoa, Navarro nauroi.
Levanten ja Valencian välinen derby potkaistaan käyntiin ensi viikon perjantaina 12. maaliskuuta klo 22.00.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Fabrizio Romano: Marc Cucurella siirtymässä Real Madridiin
- Sky: Barcelona-hyökkääjä mätti maaleja, mutta ensi kauden osoite on hämärän peitossa
- Ousmane Dembélé jätti oven auki Kylian Mbappén kriitikoille – ”Sitooko hän kengännauhansa vai ei?”
- David Raya otti kantaa rooliinsa MM-kisoissa
- Real Madrid tarjonnut Franco Mastantuonoa Italiaan
- Cesc Fàbregasin Como on kiinnostunut kolmesta Real Madridin pelaajasta
- AS: Thibaut Courtois reagoi Real Madridin uuteen päävalmentajaan
- Romano: Ei Barcelona, Ei Atlético vaan Real Madrid – Bernardo Silva lähellä sopimusta
- Virallista: José Mourinho on Real Madridin uusi päävalmentaja
- Keskikenttäpelaaja poistumassa Barcelonasta

- José Mourinho tapasi Real Madridin seurajohdon – tällaisia hankintoja hän haluaa
- Virallista: José Mourinho on Real Madridin uusi päävalmentaja