Getafe hukkasi jälleen rankkarin ja hyvästeli eurokentät – ”Kausi meni 20 päivässä”

Vielä ennen koronataukoa Getafe oli La Ligassa neljäntenä ja kiinni paikassa Mestarien liigaan ensi kaudeksi. Getafen vire katsosi koronatauon aikana kuitenkin täysin, ja se voitti La Ligassa 11 pelistään vain yhden.
Keskiviikkona palattiin noin viiden kuukauden jälkeen takaisin europelien pariin, ja Getafe pääsi näyttämölle ensimmäisten joukossa. Gelsenkirchenissä pelattu ottelu jäi kuitenkin sen kauden viimeiseksi, sillä nimivahva Internazionale oli parempi maalein 0-2.
Ottelun alkua hallitsi Getafe. Se oli lähtenyt hyvällä asenteella peliin eikä Inter tahtonut päästä kunnolla edes vastustajan kenttäpuoliskolle. Getafe sen sijaan loi useita maalipaikkoja, muttei kuitenkaan onnistunut hyödyntämään niistä yhtään.
Inter selviytyi Getafen painostuksesta, ja avausjakson ylitettyä puolivälin Lautaro Martínez alkoi hätyytellä espanjalaisjoukkueen maalia tosissaan. Maalivahti David Soria sai panna pariin otteeseen parastaan.
Lautaron hyvät nousut olivat varoitus siitä, mitä tuleman piti, sillä 33. peliminuutilla Romelu Lukaku viimeisteli Interille voittomaalin. Belgialaishyökkääjä sai pitkän syötön, haastoi menestyksekkäästi toppari Xabi Etxeitan ja laukoi pallon taka-alanurkkaan.
Ote oli siirtynyt Interille, mutta Getafe ei vielä heittänyt pyyhettä kehään. Parhaan tilaisuutensa tasoitukseen se sai 73. peliminuutilla, kun videotuomarijärjestelmä VAR tuomitsi sille rankkarin pallon osuttua Inter-puolustaja Diego Godínin käteen.
Rankkaria asettui ampumaan 38-vuotias Jorge Molina, mutta kapteeni veti pilkkunsa kuitenkin ohi maalin. Molina oli onnistunut viidessä edellisessä rankkarissaan, joista kolme hän oli ampunut tällä kaudella. Nyt paineet olivat liikaa.
Missattu pilkku teki Getafen mielialoille hallaa. 83. minuutilla vain hetkeä aiemmin kentälle tullut Christian Eriksen hyödynsi Getafe-puolustuksen haparoinnin ja viimeisteli loppunumeroiksi 2-0.
Inter jatkaa puolivälieriin, joissa se kohtaa joko Bayer Leverkusenin tai Rangersin. Getafe saa hyvästellä europelit ainakin vuodeksi. Ensimmäisen pudotuspelikierroksen Ajaxin pudottaminen oli kuitenkin uroteko, jota muistellaan vielä pitkään.
Pettyneitä kommentteja medialle antoi pelin jälkeen Getafen toimitusjohtaja Ángel Torres.
– Kautemme meni ohi 20 päivässä. Tänä iltana pukukoppi ja valmentaja ovat surullisia. Missasimme kaksi rankkaria, jotka olisivat voineet viedä meidät Eurooppaan.
– Nyt täytyy pitää päät kylmänä, ja toivoa, että tämä menee nopeasti ohi. On karmeaa pelata ilman yleisöä, Torres sanoi koronakriisiin viitaten El Largueron haastattelussa.
Getafe oli onnistunut maalinteossa kauden kahdeksassa ensimmäisessä rankkarissaan, mutta kohtalon hetkillä tuli kaksi epäonnistumista. Sarjakauden päätöskierroksella Jaime Mata missasi pilkun 0-0 -tilanteessa, ja lopulta Levante otti pelistä 1-0 -voiton. Voitto olisi vienyt Getafen ensi kaudeksi Eurooppa-Liigaan. Toisen kohtalokkaan epäonnistumisen suoritti eilen illalla Molina.
– Olimme koko kauden ajan europeleihin vievillä sijoilla. Tänään pelasimme 30 minuutin ajan siten, että olisimme voineet johtaa 2-0. Ongelma on, että syyskuussakin pelataan ilman yleisöä. Saa nähdä, miten valmentaja kääntää trendin. Jos rankkari Levantea vastaan olisi mennyt maaliin, olisimme olleet viidensiä, Torres voivotteli.
[readmore from=Getafe]
– Täytyy ajatella positiivisia puolia. Getafe oli kaksi vuotta nousukautensa jälkeen maailman parhaassa liigassa kahdeksas, ja putosi europeleissä Interille pudotettuaan sitä ennen Ajaxin.
Torres uskoo, että kehuttu valmentaja José Bordalás jatkaa joukkueessa ensi kaudellakin.
– Valmistaudumme ensi kauteen hänen kanssaan. Hän ei ole kertonut mitään lähtöaikeistaan, ja uskon, että hän jatkaa. Tänä iltana on aika lohduttaa ja nostaa mielialoja.
Lähde: AS
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Real Madridin nouseva tähti kiitollisena Raul-vertauksista: ”Jos teen edes puolet siitä, mitä hän teki”
- Espanjan maajoukkuepelaaja siirtyy Arsenaliin 59 miljoonan euron kaupassa
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Real Madridin nouseva tähti kiitollisena Raul-vertauksista: ”Jos teen edes puolet siitä, mitä hän teki”
- Kylian Mbappén upea maali pelasti Real Madridin – Xabi Alonsolta vaatimus PSG-välierään