Lähde: Barcelona tekee hankinnan Brasiliasta
Kuva: Getty Images
Brasilialainen GloboEsporte kertoo, että Barcelona on päässyt Brasilian pääsarjaseura Palmeirasin kanssa sopuun keskikenttäpelaaja Matheus Fernandesin siirrosta. Palmeirasin hallussa on 75 prosenttia keskikentän keskellä parhaiten viihtyvän pelaajan pelaajaoikeuksista, viimeisen neljänneksen kuuluessa Botafogolle.
Barcelona maksaa lähteen mukaan Fernandesista noin 7 miljoonaa euroa heti, ja mahdollisesti 4 miljoonaa euroa lisää bonuksina, kun brasilialainen pelaa Barcelonan paidassa. Siirtokorvaukset jaetaan Palmeirasin ja Botafogon kesken edellämainittujen osuuksien mukaisesti.
Matheus Fernandes jatkaa edelleen Palmeirasin harjoitusleirillä Yhdysvaltain Orlandossa kunnes siirtopaperit saadaan lopullisesti valmiiksi. Hän ei kuitenkaan pelaa enää Palmeirasin otteluissa.
[readmore from=Barcelona]
Barcelona on seurannut Matheus Fernandesia jo pidempään. Aiemman kuuden miljoonan euron tarjouksen Palmeiras oli hylännyt. Palmeirasiin Fernandes siirtyi joulukuussa 2018 Botafogosta. Viime vuonna hän pelasi kuitenkin vain 12 ottelua, ja teki niissä yhden maalin.
Kaikkiaan 21-vuotias Fernandes on pelannut Brasilian pääsarjassa 74 ottelua. Hän on esiintynyt muutaman kerran myös Brasilian nuorisomaajoukkueissa.
Lähde: Sport
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- João Cancelolta vahva vihje jatkostaan: ”Tiedän, mitä haluan ensi kaudelta”
- AS: Real Madrid -fanit aloittivat karun lähtölaskennan Kylian Mbappélle
- Manchester Cityn supertähti jättää seuran – Sky: Barcelona perässä
- Bayern-legendalta kovaa tekstiä Vinícius Júniorista: ”Hän vain itkee ja valittaa”
- Karut luvut ennen puolivälieräparia – Real Madrid on müncheniläisten kryptoniittia
- Barcelona yrittää hankkia kaksi tähtipelaajaa – aikoo ensin myydä nämä kaksi
- Vinícius Júnior ylistää Lamine Yamalia – ”Taistelu rasismia vastaan on tärkeää”
- Yllätystulos La Ligassa – näin kävi maanantaina
- Vinícius avautui nyt Xabi Alonsosta: ”Emme olleet samalla sivulla”
- Väite Kataloniasta: Barcelona haluaa tämän pelaajan ensi kaudeksi
- Väite Kataloniasta: Barcelona haluaa tämän pelaajan ensi kaudeksi
- Barcelona yrittää hankkia kaksi tähtipelaajaa – aikoo ensin myydä nämä kaksi
- Vinícius avautui nyt Xabi Alonsosta: ”Emme olleet samalla sivulla”
- L’Équipe: Real Madrid valmis myymään pelaajansa kesällä
- Sport: Barcelona-pelaaja sai jättitarjouksen Saudi-Arabiasta
- Yllätystulos La Ligassa – näin kävi maanantaina
- Robert Lewandowski nousi seuralegendan rinnalle – seuraavana tähtäimessä Patrick Kluivert
- Real Madrid -tähden vaimo liittyi tuomarien kriitikoihin: ”Stadion on pantava kiinni”
- Vinícius Júnior ylistää Lamine Yamalia – ”Taistelu rasismia vastaan on tärkeää”
- MD: Huipputoppari haluaa siirtyä Barcelonaan