Samuel Eto’o odottaa Barcelonan superlupaukselta suuria: ”Toivottavasti hän on se, joka ottaa Messin paikan”
Kuva: Getty Images
Barcelonan entinen hyökkääjä Samuel Eto’o toivoo, että Ansu Fatista tulee katalonialaisjoukkueen seuraava ykköstähti.
Fati, 18, on aloittanut ammattilaisuransa säkenöivästi rikkomalla useita eri ennätyksiä, mutta kuluva kausi on mennyt häneltä osittain ohi polvivamman takia. Ennen loukkaantumistaan hän oli pelannut tällä kaudella kymmenen ottelua tehden niissä yhteensä viisi maalia ja syöttäen neljä.
Barcelonan kiistaton ykköstähti on jo pitkään ollut joukkueen nykyinen kapteeni Lionel Messi. Argentiinalaistähti on ollut Barçan kantava voima myös tällä kaudella, mutta hänen tulevaisuudestaan on käyty paljon keskustelua, sillä hänen sopimuksensa päättyy ensi kesänä. Vaikka Messi jäisikin Barcelonaan, ei kukaan osaa sanoa, kuinka monta kautta 33-vuotiaalla argentiinalaistaiturilla on vielä jäljellä lajin ehdottomalla huipulla.
Eto’o, 39, pelasi Barcelonassa, kun Messi otti ensimmäisiä askeliaan katalonialaisten ykkösmiehistössä ja nousi lajin supertähdeksi. Kamerunilaislegenda tietää siis hyvin, kuinka suuret saappaat Messi aikanaan jättää täytettäviksi, ja hän toivoo Fatin vastaavan haasteeseen.
– Minusta hän on iso tulevaisuuden nimi, kommentoi Eto’o SPORTbiblen haastattelussa.
– Hän tekee tällä hetkellä uskomattomaia asioita, joten minusta Barcelonan on kehitettävä häntä ja huolehdittava hänestä erityisen hyvin.
– Toivottavasti hän on se, joka ottaa Messin paikan.
LUE MYÖS:
- Sarjanousijalle kova takaisku – tähtihyökkääjä joutuu leikkaukseen
- Romano: Tässä on David Alaban uusi seura
- Toimittaja lyttää Kylian Mbappén: ”Real Madridin ongelmista se ei ratkaise ensimmäistäkään”
- Ei ikinä uskoisi: yhdessä asiassa Lamine Yamal on kaikkien aikojen parhaitakin parempi
- Lamine Yamal maailman parhaasta pelaajasta: ”Sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, montako maalia joku tekee”
- Se on siinä – konkarivalmentaja palaa La Ligaan
- Kylian Mbappé kosiskelee äänestäjiä: tällä kertaa Afrikasta
- Kova tilasto: Atlético ottanut Diego Simeonen aikakaudella enemmän pisteitä Real Madridilta kuin Barcelona
- Positiivisia uutisia Barcelonasta – Frenkie de Jong palasi harjoituskentälle
- Javier Tebas suuttui Real Madridin tiedotteesta – latasi takaisin täydeltä laidalta
- Lamine Yamal maailman parhaasta pelaajasta: ”Sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, montako maalia joku tekee”
- Se on siinä – konkarivalmentaja palaa La Ligaan
- Toimittaja lyttää Kylian Mbappén: ”Real Madridin ongelmista se ei ratkaise ensimmäistäkään”
- Ei ikinä uskoisi: yhdessä asiassa Lamine Yamal on kaikkien aikojen parhaitakin parempi
- Romano: Tässä on David Alaban uusi seura
- Sarjanousijalle kova takaisku – tähtihyökkääjä joutuu leikkaukseen
- Javier Tebas suuttui Real Madridin tiedotteesta – latasi takaisin täydeltä laidalta
- Katso: Atlético piikitteli Real Madridia ja José Mourinhoa
- Kova tilasto: Atlético ottanut Diego Simeonen aikakaudella enemmän pisteitä Real Madridilta kuin Barcelona
- Positiivisia uutisia Barcelonasta – Frenkie de Jong palasi harjoituskentälle