Eurooppa-liigan vuosikymmenen viimeinen loppuottelu pelataan 29. toukokuuta Azerbaidzhanin pääkaupungissa Bakussa. Espanja on Eurooppa-liigan ja sen edeltäjän UEFA Cupin historian menestynein maa kaikkiaan 11 mestaruudellaan. Myös finaalipaikkojen määrä 16 on maiden välisessä vertailussa korkein.

Etenkin kuluvaa vuosikymmentä espanjalaisseurat ovat lähes dominoineet. 2010-luvun yhdeksästä mestaruudesta kuusi on mennyt Espanjaan. Atlético Madrid valtasi mestaruuden vuosina 2010, 2012 ja 2018, ja Sevilla kolmesti putkeen vuosina 2014-2016. Vuosien 2011, 2013 ja 2017 finaalit pelattiin ilman espanjalaisedustusta.

Nyt La Ligan mainetta kannattelee harteillaan vaisuhkon kauden pelannut Valencia. Valencia on La Ligassa vasta kuudentena, ja jäämässä tällä hetkellä ulos Mestarien liigasta. Neljäntenä olevaan Getafeen on matkaa kolme sarjapistettä, ja väliin mahtuu vielä Sevillakin.

Tällä kaudella Valencia Mestarien liigassa pelasikin, ja Eurooppa-liiga tarjoaa sille takaportin mukaan myös ensi kaudeksi. Mikäli paikka La Ligan neljän parhaan joukossa jää Lepakoilta haaveeksi, on Eurooppa-liiga oiva pelastusrengas. ”Torstailiigan” mestaruus kun merkitsee automaattista paikkaa Mestarien liigan lohkovaiheessa.

Marcelino sai kuin saikin kurssin käännettyä

Syksyllä Valencian meno näytti tosin paljon nykyistä synkemmältä. Ensimmäisestä 11 sarjaottelusta voittoja herui vain yksi, syyskuussa Valencia rämpi La Ligan putoamisviivan alla ja sarjataulukon ylemmälle puolikkaalle se nousi vasta tasan kauden puolivälissä.

Valmentaja Marcelinon asemaa kyseenalaistettiin, mutta seurajohto uskoi luotsiin ja niinpä velho saikin junan taas raiteilleen. Eurooppa-liigan välieräpaikka on hieno suoritus, ja sitä on myös Copa del Reyn finaalipaikka. Mikäli Valencia Europpa-liigan finaaliin selviäisi, se pelaisi toukokuun lopussa kaksi loppuottelua neljän päivän sisällä. Olisi siinä melkoinen huipennus kaudelle.

Valencia voitti UEFA Cupin kertaalleen, vuonna 2004, kun se kaatoi Göteborgissa pelatussa finaalissa Marseillen. Samana keväänä Valencia juhli myös toistaiseksi viimeisintä La Liga -mestaruuttaan, joten kauden päätteeksi oli plakkarissa tuplamestaruus. Värisuora sinetöityi seuraavan kauden alussa, kun UEFA:n Super Cupissa kukistui Porto.

Hieman samankaltainen kuin Valencian tilanne, on lähtökohta otteluun myös Arsenalilla. Valioliigaa on pelaamatta vain kaksi kierrosta, ja Arsenal majailee viidentenä, kaksi pistettä Chelsean takana. Myös Gunnersille Eurooppa-liiga voi olla suorin tie Mestarien liigaan.

Yhteistä Valencialle ja Arsenalille on se, että molemmat tulevat ottelupariin tuoreet tappiot niskassaan. Valencia hävisi La Ligassa peräperää Atlético Madridille ja Eibarille, ja Arsenalilla on allaan kolmen tappion suora. Pisteet Arsenalilta ottivat Crystal Palace, Wolverhampton ja Leicester, ja kukin näistä iski Tykkimiesten verkkoon kolme maalia. Huolestuttavia lukuja Arsenalin kannalta.

Unai Emeryn suosio laski äkkiä

Hyvin pikantin lisämaun ottelupariin tuo Arsenalin valmentaja Unai Emery, joka on Valencian historian entinen sankari ja nykyinen konna. Emery valmensi Valenciaa vuosina 2008-2012 johdattaen joukkueen La Ligassa kolmeen perättäiseen kolmossijaan. Häntä arvostettiin Valenciassa suuresti, mutta arvostus haihtui ilmaan, kun keväällä 2014 Emeryn valmentama Sevilla pudotti Valencian Eurooppa-liigan välierissä Stéphane Mbian dramaattisella lisäajan maalilla. Emery tuuletti finaalipaikkaa Mestallalla mourinhomaisen villisti, ja sai entisen kotiyleisönsä vihat niskoilleen.

Jos on Valencialla kana kynittävänä Emeryn kanssa, niin samaa voi sanoa Arsenalista ja Valenciasta. Valencia kukisti keväällä 1980 jo kuopatun cup-voittajien cupin loppuottelussa Arsenalin rangaistuspotkukilpailun jälkeen. Vuonna 2001 Valencia puolestaan pudotti Arsenalin Mestarien liigan välierissä vierasmaalisäännöllä John Carew’n loppuhetkien puskumaalilla. Samainen Carew oli Arsenalin peikkona myös keväällä 2003, kun Arsenal taipui Mestallalla Mestarien liigan toisessa lohkovaiheessa 1-2.

Tie välieriin

Valencia ei ollut Mestarien liigan lohkovaiheessa huono. Se voitti keskinäisten otteluiden pisteissä lohkokakkosen Manchester Unitedin 4-1, mutta jatkopaikka kuninkuuskilpailussa ratkesi Unitedin hyväksi sen haettua Torinosta sankarillisen voiton Juventuksesta. Hallaa Valencia teki kampanjalleen myös jäämällä Sveitsissä tasapeliin Young Boys Bernin kanssa.

Eurooppa-liigan pudotuspeleissä Valencia pudotti ensin Celticin yhteismaalein 3-0, sitten Krasnodarin yhteismaalein 3-2 ja lopulta Villarrealin maalein 5-2. Ylivoimaisesti kovimmille Valencian pani venäläinen Krasnodar, joka oli jo pudottamassa Valencian vierasmaalisäännöllä, kunnes toisen osaottelun lisäajan kolmannella minuutilla esiin nousi Goncalo Guedes. Portugalilainen teki ratkaisevan osuman ja hiljensi täysin venäläisyleisön.

Arsenal voitti Eurooppa-liigan lohkonsa selkeästi ja komeasti maalieron 12-2 myötä. Kuudesta pelistään se voitti viisi, ja jäi vain kerran tasapeliin. Sporting Lissabon haki Lontoosta maalittoman tasapelin.

Pudotuspeleissä Arsenalilla on ollut avausosissa vaikeuksia. BATE voitti kotipelinsä 1-0, mutta Arsenal jatkoi yhteismaalein 3-1. Ranskalainen Rennes pani Arsenalin vieläkin ahtaammalle kotipelin 3-1 -voitolla, mutta taas Gunners teki tarvittavan ja voitti toisen osan kotonaan 3-0. Puolivälierien Arsenal-Napoli -paria moni piti jo jonkinlaisena ”moraalisena finaalina”, mutta tämän esteen Arsenal raivasi tieltään selvähkösti 3-0.

Kotijoukkue Arsenal joutuu otteluun ilman loukkaantuneita Hector Belleríniä, Rob Holdingia, Aaron Ramseyta, Denis Suárezia ja Danny Welbeckiä. Nacho Monreal oli sivussa viikonlopun Leicester-ottelusta, mutta lienee pelikunnossa. Petr Cech pelannee maalissa, kuten on ollut Eurooppa-liigassa tapana.

Valencialta puolestaan sivussa ovat Denis Tsheryshev, Francis Coquelin (pelikiellon takia), Geoffrey Kondogbia ja Lee Kangin. Avauskokoonpanossa pelannee toppari Gabriel Paulista, joka edusti Arsenalia vuosina 2015-2017.

Ottelu Arsenal-Valencia alkaa kello 22, ja on katsottavissa C Moren kanavilla.