Espanja juhli yleisön pauhussa – Álvaro Morata MM-kisapaikan tuonut sankari
Kuva: Getty Images
Estadio de La Cartujalla Sevillassa kuultiin sen luokan yleisön pauhua, että korona-ajan hiljaisuuteen tottunut saattoi karistella vaikkuja korvistaan. Eikä ihme, sillä olivathan panokset MM-karsintojen lohkovaiheen päätöskierroksen ottelussa Espanja-Ruotsi katossa. Espanja etenisi Qatarin MM-kisoihin voitolla tai tasapelillä, Ruotsille kelpaisi pelkkä voitto.
Vauhtia ja taistelua ottelussa riitti, vaikka sekä maalit että varoitukset olivatkin vähissä. Ensimmäisellä puoliajalla kummallekaan maalivahdille ei tilastoitu lopulta yhtään torjuntaa, mutta muutamia hyviä maalipaikkoja kyllä oli. Sekä Pablo Sarabian että Emil Forsbergin yritykset menivät kuitenkin niukasti ohi maalin.
Espanja oli jo avausjaksolla aktiivisempi ja sama tahti jatkui toisellakin jaksolla. Edelleenkin pallot vain suuntautuivat niukasti ohi maalin.
[readmore from=Espanja]
Ottelun ainoaa maalia saatiin odottaa aina 86. peliminuutille saakka. Kun siitä vastasi Espanja, tarrasi se jo kaksin käsin kiinni MM-kisapilettiin. Tuolloin Dani Olmo pamautti komean kaukolaukauksen pystypuuhun, ja ensimmäisenä paluupalloon ehti tunnin kohdalla kentälle vaihdettu Álvaro Morata. Juventuksen hyökkääjä ei höntyillyt, vaan sijoitti pallon kylmänrauhallisesti ohi Robin Olsenin.
Koska enempää maaleja ei nähty, juhli Espanja paikkaa vuoden 2022 MM-turnauksessa. Ruotsin tie vie maaliskuun jatkokarsintaan.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Barcelona myi MM-sankarin – Ferran Torres siirtyy pariisilaisseuraan
- La Ligaan merkittävä uudistus
- Barcelona teki uuden tarjouksen Rodrista – Man Cityn leiristä vastaus
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla

- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla