Eibarin 29-vuotias kärkimies Sergi Enrich elää jänniä aikoja muutenkin, kuin vain taistelussa joukkueensa sarjapaikan puolesta. Gipuzkoan oikeusistuin tiedotti tällä viikolla, että se vaatii Enrichille ja tämän entiselle joukkuetoverille, nykyisin Rayo Vallecanoa edustavalle Antonio Lunalle peräti viiden vuoden vankeusrangaistusta. Asiasta kertoo sivuillaan AS.

Enrichiä ja Lunaa syytetään seksivideon levittämisestä julkisuuteen vastoin videolla näkyvän naisen tahtoa. Video kuvattiin vuonna 2016, kun molemmat vielä pelasivat Eibarissa. Tapaus nousi julkisuuteen keväällä 2017 (lue silloinen juttumme tästä).

Raiskauksesta Enrichiä ja Lunaa ei epäillä, vaan molemmilla oli tiettävästi naisen suostumus seksuaaliseen kanssakäymiseen. Aktin kuvaaminen tapahtui puolestaan vasten naisen tahtoa ja tietämystä. Nainen on videolla näkyvästi ja helposti tunnistettavissa esillä. Raskauttava asianhaara oli luonnollisesti videon laaja levitys sosiaaliseen mediaan.

Enrichin ja Lunan ohella syytteessä on myös kaksikon entinen joukkuetoveri Eddy Silvestre, jolle syyttäjä vaatii kahden vuoden rangaistusta. Silvestren arvellaan olleen vastuussa videon levittämisestä. Korkeintaan kahden vuoden vankeusrangaistukset kärsitään Espanjassa ehdollisina.

Lisäksi syytetyiltä vaaditaan taloudellisia korvauksia uhrille henkisten kärsimysten vuoksi.

Tapauksen tutkinta päättyi toukokuun lopussa vuonna 2018. Silloin selvisi, että video oli kuvattu Enrichin kännykällä, Lunan ja Enrichin yhteisellä sopimuksella. Syytetyillä on nyt kymmenen päivää aikaa jättää kirjallinen vastineensa asiaan.

Sergi Enrich on pelannut tällä kaudella yhdeksän La Liga -ottelua, joista kuusi Eibarin avauskokoonpanossa. Barcelonaa vastaan hän kantoi joukkueensa kapteeninnauhaa. Enrich missasi neljä ottelua takareisivamman takia. Kaikkiaan Enrich on pelannut urallaan 144 La Liga -ottelua. Antonio Lunalla pelattuja La Liga -otteluita on 125.