Virallista: Barcelona tiedotti uudesta hankinnasta – siirtyy ensin lainalle toiseen La Liga -seuraan

Barcelona tiedotti uudesta hankinnasta. Brasilialainen Emerson siirtyy seuraan Atlético Mineirosta 12 miljoonalla eurolla.
Siirto toteutetaan vasta ensi kesänä. 1. heinäkuuta 20-vuotias laitapuolustaja allekirjoittaa Barcelonan kanssa kesään 2024 ulottuvan sopimuksen.
Ennen Barca-pestiä Emerson siirtyy Real Betisiin. Siellä hän pelaa loppukauden lainalla.
Joidenkin lähteiden mukaan siirtoon liittyy tiettyä monimutkaisuutta. Sanotaan, että Barcelona ja Betis jakaisivat ensi kesänä 12 miljoonan siirtokorvauksen, ja Emerson siirtyisi aluksi Betisiin. Barcelonalle jäisi parin vuoden aikana käytettävä yhdeksän miljoonan euron suuruinen osto-optio. Näin ollen Betis ottaisi pienemmän riskin, mutta myös hyötyisi vähemmän jos Emerson kehittyy maailmanluokan pelaajaksi. Barcelona taas ottaisi suuremman taloudellisen riskin, mutta myös hyötyisi enemmän Emersonin kehittyessä.
Emerson edustaa parhaillaan maataan Etelä-Amerikan alle 20-vuotiaiden mestaruusturnauksessa. Emerson siirtyi Atlético Mineiroon viime keväänä ja on kuulunut seuran avauskokoonpanoon siirrostaan lähtien.
Korjaus 31.1. klo 21.25: Emerson siirtyy Barcelonaan vasta ensi kesänä eikä vielä nyt tammikuussa, kuten jutussa alun perin kerrottiin.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Gironan valmentaja Michel joutui sairaalaan
- Marca: Xabi Alonso tekee kolmivuotisen sopimuksen Real Madridin kanssa
- Real Betis Antonyn johdolla eurofinaaliin
- Raphinha kertoi suoran mielipiteensä Xavista: ”Ei luottanut minuun tarpeeksi”
- AS: Clément Lenglet ei jatka Atléticossa – palaa Barcelonaan
- Barcelonan puolustaja kiisti epäurheilijamaisen tempun Mestarien liigan välierässä – ”Minut olisi ajettu ulos”
- Arsène Wenger ei ymmärtänyt pilkkutuomiota: ”Olen todella vahvasti tällaista vastaan”
- Barcelonan UCL-haaveet murenivat – Eric García: ”Kukaan ei luottanut meihin tällä kaudella”
- Mestarien liigan finaalipaikka jäi muutaman minuutin päähän – Ronald Araújo: ”Tämä on suuri takaisku”
- Katso: Kokiko Barcelona oikeusmurhan? ”UEFA:n pitäisi tutkia tämä”
- Katso: Kokiko Barcelona oikeusmurhan? ”UEFA:n pitäisi tutkia tämä”
- Real Betis Antonyn johdolla eurofinaaliin
- Marca: Xabi Alonso tekee kolmivuotisen sopimuksen Real Madridin kanssa
- Raphinha kertoi suoran mielipiteensä Xavista: ”Ei luottanut minuun tarpeeksi”
- Barcelonan puolustaja kiisti epäurheilijamaisen tempun Mestarien liigan välierässä – ”Minut olisi ajettu ulos”
- Arsène Wenger ei ymmärtänyt pilkkutuomiota: ”Olen todella vahvasti tällaista vastaan”
- AS: Clément Lenglet ei jatka Atléticossa – palaa Barcelonaan
- Mestarien liigan finaalipaikka jäi muutaman minuutin päähän – Ronald Araújo: ”Tämä on suuri takaisku”
- Barcelona putosi Mestarien liigasta – Hansi Flick: ”En halua puhua liikaa tuomarista, mutta…”
- Inter-luotsi varoittaa Barca-tähdestä: ”Se on mahdotonta”