Veikkausliigapelaaja puuskahti La Ligan nousukarsinnasta – ”Uskomaton ulosajo”

Valencian alueelta ponnistava Elche CF palaa La Ligaan viiden kauden poissaolon jälkeen. Elche pelasi La Ligassa kaksi perättäistä kautta vuosina 2013-2015, mutta joutui luopumaan sarjapaikastaan pakotetusti maksamattomien verovelkojen takia. Se käväisi välillä jopa Segunda B:ssa kauden verran, mutta nousee nyt takaisin pääsarjatasolle.
Elche sijoittui Segundassa tällä kaudella sijalle kuusi, mutta nousee voitettuaan pudotuspeleissä kaksi perättäistä otteluparia. Molempien otteluparien voittoon riitti lopulta yksi maali. Finaalivaiheessa Elche ja Girona pelasivat yli 180 minuuttia maaleitta, kunnes vieraskentällä pelannut Elche ratkaisi nousukarsinnan lisäajan kuudennella minuutilla. Maalin Elche tarvitsikin, sillä jos jatkoajan jälkeenkin olisi oltu 0-0 -numeroissa, olisi La Ligaan noussut sarjassa paremmin sijoittunut Girona.
Voittomaalin puski verkkoon 27-vuotias laitahyökkääjä Pere Milla. Milla sai hyvän keskityksen vasemmalta ja tarkka pusku yllätti etukulmasta Girona-vahti Asier Riesgon.
Tasainen ottelu sai dramaattisen käänteen tunnin pelin kohdalla, kun 29 maalillaan ylivoimaisella kymmenen maalin erolla seuraavaan Segundan maalikuninkuuden voittanut Cristhian Stuani ajettiin suoralla punaisella ulos ja Girona jäi miesvajaalle.
Stuanin ulosajo tuomittiin VAR-tarkistuksen jälkeen, mutta silti ratkaisua pidettiin todella kovana. Vuosi sitten La Ligasta pudonnut Girona ei jäänyt vain yhden miehen alivoimalle, vaan menetti myös ylivoimaisesti tärkeimmän pelaajansa. Vaikka ratkaisulle löytyy puoltajiakin, vaikuttaa Twitter-tarkastelun perusteella suurin osa pitävän tuomiota tarpeettoman ankarana.
Kriitikoihin yhtyi myös Veikkausliigan sarjakärki Interin espanjalaispelaaja Álvaro Muñiz, joka kirjoitti vielä ottelun ollessa kesken pitävänsä punaista korttia aivan liian rajuna ratkaisuna.
– Minusta Stuanin ulosajo on uskomaton. Ei pelaajan pidä poistua kentältä tuollaisen jälkeen. Vaikka toivonkin, että Elche nousisi, koska ystäviäni pelaa siellä, ei tuollaisesta voi ajaa suoralla punaisella ulos, Muñiz totesi.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Marc-André ter Stegen Turkin suurseuran kiikarissa
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Marc-André ter Stegen Turkin suurseuran kiikarissa
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi