Barcelona voittamassa taistelun nuoresta puolustajasta – Bayern München suuttui Ajaxille
Kuva: Getty Images
Barcelona ja Ajax ovat päässeet sopuun laitapuolustaja Sergiño Destin siirrosta Kataloniaan, kertoo De Telegraaf. Hollantilaislehden mukaan Dest, 19, pelasi viimeiset minuuttinsa Ajaxin paidassa lauantaina, kun amsterdamilaisseura voitti Vitessen 2-1 Eredivisiessä.
Barça ja Ajax ovat päässeet yhteisymmärrykseen Destin siirtosummasta. Yhdysvaltain maajoukkuepakin odotetaan matkustavan sunnuntaina tai maanantaina Barcelonaan viimeistelemään sopimuksensa.
De Telegraafin tietojen mukaan Barcelona maksaa alustavasti Destistä 20 miljoonaa euroa, mutta lopullinen summa kasvaa vielä erilaisten bonusten myötä. Barcelonan ja Ajaxin hyvät välit vaikuttivat isosti siihen, että moinen maksujärjestely saatiin sovittua.
Destin perässä oli myös Bayern München, joka on Diario Sportin mukaan pettynyt siihen, miten Ajax toimi nuorukaisen kanssa. Bayern oli sopinut Destin kanssa henkilökohtaisista ehdoista ja tehnyt hänestä kaksi tarjousta, joista jälkimmäinen oli lähes 20 miljoonaa euroa, kun Barcelona ei ollut vielä edes kisassa mukana.
Bayern uskoo, että Ajax viivytteli tahallaan, jotta Barcelona ehtisi myydä Nélson Semedon Wolverhamptoniin ja saada siten tarvittavat varat Destiä varten. Semedo lähti Englantiin muutama päivä sitten 30 miljoonan euron korvausta vastaan.
Saksalaisjätti on yllättynyt Ajaxin valitsemasta linjasta, sillä se olisi voinut tarjota saman verran kuin Barcelona ja maksaa Destistä huomattavasti enemmän jo suoraan siirron yhteydessä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Yllätystulos La Ligassa – näin kävi maanantaina
- Vinícius avautui nyt Xabi Alonsosta: ”Emme olleet samalla sivulla”
- Väite Kataloniasta: Barcelona haluaa tämän pelaajan ensi kaudeksi
- L’Équipe: Real Madrid valmis myymään pelaajansa kesällä
- MD: Huipputoppari haluaa siirtyä Barcelonaan
- Sport: Barcelona-pelaaja sai jättitarjouksen Saudi-Arabiasta
- Robert Lewandowski nousi seuralegendan rinnalle – seuraavana tähtäimessä Patrick Kluivert
- Onko Real Madrid parempi ilman Kylian Mbappéa? Toimittajat muistuttavat suurista puutteista
- Real Madrid -tähden vaimo liittyi tuomarien kriitikoihin: ”Stadion on pantava kiinni”
- Barcelonalle iso päivä La Ligan mestaruusjahdissa – alivoimainen Atlético kaatui

- Álvaro Arbeloa otti vastuun Real Madridin yllätystappiosta: ”Sanoin sen pelaajille”