Vahvistus: Diego Costa on purkanut sopimuksensa Atlético Madridin kanssa
Kuva: Getty Images
Espanjan maajoukkuehyökkääjä Diego Costa on tästä päivästä lähtien vapaa pelaaja.
Atlético Madrid kertoi tiistaina tiedotteessaan, että Costa, 32, ja seura ovat purkaneet hänen sopimuksensa, joka olisi päättynyt ensi kesänä.
Ratkaisuun päädyttiin hyökkääjän omasta aloitteesta. Atlétin mukaan Costa pyysi sopimuksensa purkamista muutama päivä sitten henkilökohtaisiin syihin vedoten, mutta lehtitietojen mukaan taustalla on hänen vähäinen peliaikansa. Kuluvalla kaudella Costa pelasi Atlétin paidassa vain seitsemässä ottelussa tehden niissä yhteensä kaksi maalia.
Uutisoimme maanantaina El Mundon tietojen pohjalta, että Costaa odottaa iso sopimussakko, jos hän siirtyy jonkun Atléticon kilpailijan riveihin Espanjassa. Hän on tiettävästi saanut jo tarjouksia synnyinmaastaan Brasiliasta sekä Kiinasta.
Costa siirtyi Atléticoon ensimmäisen kerran 17 vuoden iässä vuonna 2006. Hän on kierrellyt myös muissa seuroissa, mutta viettänyt valtaosan urastaan Los Rojiblancosissa. Kaikkiaan Costa on pelannut Atlético Madridissa 215 ottelua, joissa hän on tehnyt yhteensä 83 maalia ja syöttänyt 36.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Barcelona myi MM-sankarin – Ferran Torres siirtyy pariisilaisseuraan
- La Ligaan merkittävä uudistus
- Barcelona teki uuden tarjouksen Rodrista – Man Cityn leiristä vastaus
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla

- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa