MD: Barcelonalla taas varaa hankintoihin – kovia nimiä toivelistan kärjessä
Kuva: Getty Images
Barcelona vietti kesällä ankaraa säästökuuria, kun se luopui muun muassa Antoine Griezmannista ja Miralem Pjanicista, joutui pakon edessä luopumaan Lionel Messistä eikä tehnyt yhtään todella merkittävää utta hankintaa. Raskas velkataakka on rajoittanut huomattavasti seurajohdon toimia.
Nyt Mundo Deportivo kertoo kuitenkin, että talousahdinko on sen verran hellittänyt, että tammikuun siirtoikkunassa Barcelona haluaa tehdä uuden hyökkääjähankinnan – ja myös pystyy sellaisen toteuttamaan. Epäilemättä rahatilanne vaikuttaa yhä merkittävästi siihen, millainen pelaaja markkinoilta saadaan naarattua ja millaisella sijoituksella, mutta ainakin toivelistan kärjessä on lehden mukaan kaksi todella kovaa pelaajaa.
Mundo Deportivon mukaan Barcelona haluaisi riveihinsä joko RB Leipzigin Dani Olmon tai Manchester Cityn Raheem Sterlingin.
[readmore from=Barcelona]
Espanjan maajoukkueen vakiokokoonpanoon murtautunutta Olmoa Barcelona tavoitteli jo kesällä, mutta silloin neuvottelut Leipzigin kanssa olivat liian myöhäisiä, koska saksalaisseuralla ei olisi ollut aikaa korvaajan hankintaan. Leipzigin hintapyyntö oli myös Barcelonalle liikaa. Kiinnostus La Masian kasvatti Olmoa kohtaan ei ole kuitenkaan lainkaan hiipunut.
Toimittaja Oriol Domènechin mukaan vaihtoehdoksi Olmolle on noussut kuitenkin nyt myös englantilainen laitahyökkäääjä Raheem Sterling. 26-vuotias Sterling on tehnyt tällä kaudella Manchester Citylle yhden maalin ja syöttänyt yhden kymmenessä ottelussa. Kaikkiaan Sterling on pelannut Cityssä jo 302 virallista ottelua. Hänellä on sopimusta seuran kanssa jäljellä kesään 2023.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Real Madridin toppari leikattiin Suomessa
- Real Madrid haluaa tehdä jatkosopimuksen luottopelaajansa kanssa
- Diego Simeone otti kantaa tähtipelaajaa koskeviin huhuihin: ”Hän on niin hyvä”
- Athletic: Florentino Pérez haluaa José Mourinhon Real Madridiin
- Cope: Real Madridin ykkösvahti palaa pian pelikentille
- Kylian Mbappén pelikunto on kysymysmerkki El Clásicon alla
- Real Madridin Endrick epävarma tulevaisuudestaan: ”En todella tiedä”
- ”Ylitin rajan” – vastustajaa lyönyt maalivahti pyysi anteeksi
- Real Madridin toppari leikataan Suomessa – lähes puoleksi vuodeksi sivuun pelikentiltä
- Sport: Barcelonan urheilujohtaja tapasi vahvaa kautta pelaavan laitahyökkääjän agentin
- Atléticolle iso takaisku – avainpelaaja sivuun Arsenal-peleistä
- Sport: Barcelonan urheilujohtaja tapasi vahvaa kautta pelaavan laitahyökkääjän agentin
- Athletic: Florentino Pérez haluaa José Mourinhon Real Madridiin
- Diego Simeone otti kantaa tähtipelaajaa koskeviin huhuihin: ”Hän on niin hyvä”
- AS: Real Madrid asetti ison hintalapun hyökkääjälleen