Barcelona heräilemässä lempivastustajaansa vastaan – salama-alku ilman Ronald Koemania
Kuva: Getty Images
Barcelonan pelaaminen on ollut viime aikoina tahmeaa ja kahdesta edellisestä La Ligapelistä Granadaa ja Cádizia oli tuloksena nihkeät tasapelit. Valmentaja Ronald Koemanin asema horjuu vakavasti, ja kaiken kukkuraksi hän on sivussa sunnuntain pelistä toimitsijakiellon vuoksi.
Barcelonan sunnuntain vastustaja Levante on kuitenkin Barcan lempivastustaja, ja siltä tekeminen kentällä onkin näyttänyt. Peli ehti vanheta Camp Noulla vain 14 minuuttia, ennen kuin Barcelona oli livahtanut jo 2-0-johtoon.
Ensin osui Memphis Depay kuudennella minuutilla itse hankkimastaan rangaistuspotkusta. Eikä avausmaalista ehtinyt kulua kuin kahdeksan minuuttia, kunnes Deadline dayn hankinta Luuk de Jong iski Barcalle jo toisen maalin Sergiño Destin hyvästä syötöstä. De Jongin ensimmäinen maali Barcan paidassa syntyi rangaistuspilkun kohdalta hyvällä sijoituksella suoraan syötöstä.
Luuk de Jongille maali teki varmasti hyvää, sillä edellisen maalinsa hän oli tehnyt lähes puoli vuotta aiemmin maaottelussa Gibraltaria vastaan. Sen jälkeen De Jong oli pelannut 15 ottelua ilman tehtyä maalia.
Memphis Depaysta puolestaan tuli ensimmäinen rankkarin La Ligassa upottanut Barcelonan hollantilaispelaaja sitten Patrick Kluivertin ja kesäkuun 2003.
2-0 Barça-Levante Minuto 13. Gol de Luuk de Jong después de un pase de Dest.
Luuk de Jong no marcaba desde el 30 de marzo (con Países Bajos ante Gibraltar).
Llevaba 15 partidos sin marcar.
Luuk de Jong no marcaba desde el 30 de marzo (con Países Bajos ante Gibraltar).
Llevaba 15 partidos sin marcar.
FCB 1-0 LEV (7’) - Depay es el primer jugador holandés del Barcelona que lanza un penalti en La Liga desde el 15 de junio de 2003 (gol de Kluivert contra el Valencia de Cañizares). El Barça ha lanzado 148 penaltis en el campeonato español entre aquel de Kluivert y el de hoy.
El Levante ha recibido goles en sus 31 partidos de Liga ante el Barça.
Equipos ante los que el Barça marcó en más partidos de Liga seguidos:
31 Athletic (entre 1998 y 2013)
31 Betis (entre 2003 y 2021)
31 Levante (entre 1963 y 2021)
Equipos ante los que el Barça marcó en más partidos de Liga seguidos:
31 Athletic (entre 1998 y 2013)
31 Betis (entre 2003 y 2021)
31 Levante (entre 1963 y 2021)
100% - @FCBarcelona have won all 15 of their @LaLigaEN home games against Levante, scoring an average of 3.3 goals per game. Favourite.
FCB 0-0 LEV (5’) - El Levante UD como visitante en campo del Barcelona (1 partido en Lea Corts y 18 en el Camp Nou): 0 victorias, 0 empates, 19 derrotas, 12 goles a favor y 68 en contra.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nyt se on varmaa – brassi lähtee Real Madridista
- Real Madrid saa vahvistuksen Saudi-Arabiasta, väittää pelaajalegenda
- Real Madrid -kapteenin mielipide kallistuu lähdön kannalle
- Inter Miami haluaa taas yhden argentiinalaisen La Liga -kentiltä
- Real Madrid nappasi jalkapalloakatemiaansa Manex Rezolan
- Media: Real Madrid hakee inspiraatiota Barcelonasta
- Endrick lähtee Real Madridista lainalle
- Óscar Mingueza Valioliiga-jättiläisen kiikarissa
- Hansi Flick myöntää, että Barcelonan tähtivahti pelasti joukkueen
- Joselu otti kantaa Xabi Alonson vaikeuksiin Real Madridissa

- Barcelona voitokas La Ligan kärkikamppailussa – Lamine Yamal iski maalin
- Real Madrid nappasi jalkapalloakatemiaansa Manex Rezolan
- Inter Miami haluaa taas yhden argentiinalaisen La Liga -kentiltä
- Joselu otti kantaa Xabi Alonson vaikeuksiin Real Madridissa