MD: Barcelona kiinnostunut Chelsean laitapakista
Kuva: Getty Images
Barcelonaa ollaan mylläämässä kesällä monen pelipaikan osalta.
Yhtenä melko varmana lähtijänä pidetään Júnior Firpoa, joka ei ole missään vaiheessa onnistunut lyömään itseään kunnolla läpi Kataloniassa. Jos Firpo lähtee, hänet pitäisi korvata ostopelaajalla tai omalla juniorilla.
Nyt Mundo Deportivo kertoo, että Barcelona on kiinnostunut Marcos Alonsosta. 30-vuotias Alonso on pelannut Chelseassa kesästä 2016 lähtien ja hänen sopimuksensa ulottuu kesään 2023.
Alonso on viime vuosina jäänyt Chelseassa aika lailla statistin rooliin. Viime kaudella vastuuta tuli kaikki kilpailut mukaan lukien vain 17 ottelussa.
Alonson kanssa Barcelona on neuvotellut aiemminkin. MD:n mukaan viime talvena osapuolet pääsivät jo keskenään sopuun loppukauden pituisesta lainasta, kun Chelseassa ei tahtonut vastuuta tulla. Lainaa ei kuitenkaan koskaan pantu täytäntöön, kun Firpo jäikin Barcelonaan.
Alonson houkuttelu Camp Noulle muuttuisi mahdollisesti yhä akuutimmaksi, mikäli myös Jordi Alba lähtisi vasemman pakin paikalta. Sellaisiakin huhuja on liikkunut viime aikoina, mutta ei vielä kovinkaan konkreettisella tasolla.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Barcelona myi MM-sankarin – Ferran Torres siirtyy pariisilaisseuraan
- La Ligaan merkittävä uudistus
- Barcelona teki uuden tarjouksen Rodrista – Man Cityn leiristä vastaus
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Barcelona teki uuden tarjouksen Rodrista – Man Cityn leiristä vastaus
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa
- La Ligaan merkittävä uudistus