Barcelona palasi voittojen tielle La Ligassa – Leo Messi ylsi hienoon rajapyykkiin

Barcelona kukisti Huescan sunnuntai-iltana Aragoniassa 1-0. Frenkie de Jong vastasi ottelun ainoasta maalista.
Barcelona nousi voiton myötä Sevillan edelle viidenneksi, mutta pisteen päässä olevalla Sevillalla on yksi ottelu vähemmän pelattuna.
Sarjajumbo Huesca oli ensimmäisellä jaksolla vastaantulija. Barcelona hallitsi pelitapahtumia ja loi useita potentiaalisia maalipaikkoja, mutta etenkin Pedrin heikot viimeistely-yritykset pitivät Huescan ottelussa mukana.
Kamppailun ainoa täysosuma nähtiin 27. minuutilla. Leo Messi löysi loistavalla keskityksellään maalin eteen juosseen de Jongin ja keskikenttäpelaaja siirsi Barcelonan johtoon.
Toisella jaksolla Huesca loi näennäisiä maalipaikkoja, mutta viimeistely-yritykset jäivät varsin onnettomiksi ja Marc-André ter Stegen oli mies paikallaan Barcelonan maalilla.
Ottelun lopussa Huesca aiheutti Barcelonalle ongelmia ja Ronald Koemanin miehistö olikin pienissä vaikeuksissa isäntien prässin kanssa, mutta selvisi siitä lopulta ehjin nahoin.
Messille sunnuntainen ottelu oli jo 500. La Ligassa. Samalla Messi antoi ammattilaisuransa 300. maalisyötön.
Este animal es capaz de haberlo calculado para que coincida todo

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Real Madrid tekemässä jatkosopimuksen hyökkääjänsä kanssa
- La Ligan puheenjohtaja latasi suorat sanat seurajoukkueiden MM-kisoista
- Sevilla nimitti uuden päävalmentajan
- Atléticolle murskatappio – Diego Simeone muistutti PSG:n rahamahdista
- Neljälle vankeustuomiot Vinícius-nuken hirttämisestä
- Aymeric Laporte herättää kiinnostusta La Ligassa
- Sport: Nico Williams haluaa siirtyä Barcelonaan
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- La Ligan puheenjohtaja latasi suorat sanat seurajoukkueiden MM-kisoista
- Neljälle vankeustuomiot Vinícius-nuken hirttämisestä
- Sport: Nico Williams haluaa siirtyä Barcelonaan
- Atléticolle murskatappio – Diego Simeone muistutti PSG:n rahamahdista
- Aymeric Laporte herättää kiinnostusta La Ligassa
- Real Madrid tekemässä jatkosopimuksen hyökkääjänsä kanssa
- Sevilla nimitti uuden päävalmentajan
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- SER: Real Madridin myytävä ainakin yksi tähdistään – vaihtoehtoja on kaksi
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa