Leo Messiltä upea kunnianosoitus Diego Maradonalle – Barcelona murskavoittoon La Ligassa
Kuva: Getty Images
Barcelona kohtasi sunnuntaina Osasunan Camp Noulla sarjakauden yhdeksännessä ottelussaan. Barcelona voitti ottelun 4-0.
Surkeasti kauden aloittanut Barcelona oli avausjaksolla niskan päällä. Barcelonan ensimmäinen huippupaikka syntyi jo kymmenen minuutin jälkeen. Osasunan Unai García pysäytti Philippe Coutinhon laukauksen maaliviivalta.
Barcelona siirtyi johtoon puolen tunnin kohdalla. Martin Braithwaite iski katalaanien avausmaalin maalin edustalta. Osuma oli Braithwaitelle jo viikon kolmas, sillä tanskalainen teki tiistaina kaksi maalia Kiovan Dynamon verkkoon.
Antoine Griezmann vei Barcelonan kahden maalin etumatkalle viitisen minuuttia ennen taukoa. Upea volley löysi tiensä Sergio Herreran vartioimaan maaliin. Maali oli Griezmannille sarjakauden kolmas.
Toisen jakson alussa Coutinho siirsi Barcelonan jo 3-0 -johtoon. Griezmann syötti maalin eteen juosselle Coutinholle ja brasilialaisella oli helppo työ iskeä peliväline verkon perukoille.
Barcelona sai surkeita uutisia noin 25 minuuttia ennen loppua. Clément Lenglet loukkasi nilkkaansa ja joutui jättämään kentän. Lenglet’n loukkaantumisen myötä Barcelona ainoa terve toppari on sunnuntaina debyyttinsä La Ligassa tehnyt Óscar Mingueza.
Leo Messi vei Barcelonan 4-0 -johtoon komealla boksin ulkopuolelta lähteneellä laukauksella. Maalin jälkeen Messi riisui pelipaitansa, jonka alta paljastui Diego Maradonaa kunnioittava Newell’s-paita. Newell’s on Messin lapsuuden suosikkiseura. Maradona pelasi Newell’sissä kaudella 1993-94.
LUE MYÖS:
- Kylian Mbappén mieletön vire jatkuu – Real Madrid haki helpot pisteet San Mamésilta
- Barcelonan urheilujohtaja antoi lausunnon Marcus Rashfordin tulevaisuudesta
- Barcelonan avainpelaaja loukkasi olkapäänsä – poissaoloaika selvillä
- Barcelonalle iso voitto Atléticosta – peräti neljä pelaajaa loukkaantui
- Barcelonalle iso kolaus: Tähtipelaaja sivuun Atletico-ottelusta
- Marca: Atlético neuvottelee jatkosopimuksesta suurimman tähtensä kanssa
- Athletic: Antonio Rüdiger haluaa jatkaa Real Madridissa – seura ei ole vielä tarjonnut sopimusta
- Ronald Araújo jäi oma-aloitteisesti sivuun Barcelonan joukkueen arjesta
- Seurapomo kertoi, miksi Lamine Yamalin kannattaa jäädä Barcelonaan
- Real Madridin hyökkääjä nousi kyseenalaisen tilaston jaetulle kärkipaikalle

- Real Madrid menetti taas pisteitä La Ligassa – näin Xabi Alonso kommentoi pistemenetystä
- Barcelonan urheilujohtaja antoi lausunnon Marcus Rashfordin tulevaisuudesta