Barca-joukkueen muutoksista lisätietoa – nämä kahdeksan pelaajaa eivät kaupan
Kuva: Getty Images
Barcelonassa valmistaudutaan katastrofaalisen kauden päätöksen ja tuoreen valmentajanvaihdoksen myötä suuriin kokoonpanomuutoksiin. Joukkuetta halutaan nuorentaa ja samalla kuluja olisi leikattava.
Uutta projektia rakennetaan hollantilaisen Ronald Koemanin johdolla. Barcelonan puheenjohtaja Josep María Bartomeu totesi jo julkisesti, että muutoksia tullaan näkemään verrattain paljon. Jopa seuraikonit ovat nyt kaupan.
Barcelonalla on kuitenkin kahdeksan edustusjoukkueen pelaajaa, joista se aikoo pitää kiinni. Tärkein heistä on kapteeni Lionel Messi, joka on Bartomeun mukaan myös Koemanin projektin tukipilari.
Bartomeu listasi tiistaina Barca TV:lle antamassaan haastattelussa myös seitsemän muuta pelaajaa, joista Barcelona ei aio tässä siirtoikkunassa luopua.
– Nelson Semedo, Antoine Griezmann, Clement Lenglet, Marc-André ter Stegen, Ousmane Dembélé ja Frenkie de Jong, Bartomeu listasi ja lisäsi jonon jatkoksi vielä yhden huippulupauksen:
– Ansu Fati on pelaaja, josta olemme saaneet paljon tarjouksia, mutta olemme selittäneet ennenkin, ettei hän ole kaupan eikä poistu seurasta.
[readmore from=Barcelona]
Vastavuoroisesti voidaan listata, että seuraavien pelaajien kohdalla lähtö on mahdollinen: Neto, Sergi Roberto, Gerard Piqué, Jordi Alba, Junior Firpo, Martin Braithwaite, Ivan Rakitic, Sergio Busquets, Arturo Vidal, Samuel Umtiti ja Luis Suárez. Kuka vain heistä saattaa lähteä, jos tyydyttävä tarjous tulee.
Uusina miehinä edustusjoukkueessa tilaisuutensa saavat nuoret hankinnat Trincão ja Pedri, omista junioreista nostettavat Riqui Puig ja Ronald Araújo sekä Juventuksesta saapuva 30-vuotias Miralem Pjanic.
Lähde: AS
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Barcelona oli liian vahva Mestarien liigan finaalissa
- Real Madrid vahvisti – huippupelaaja lähtee seurasta
- Cesc Fàbregas saneli: ”Hän pysyy joko meillä tai siirtyy Real Madridiin”
- Tässä on valmentajana aloittavan Andrés Iniestan uusi seura
- Virallista: Álvaro Arbeloa jättää Real Madridin
- Virallista: César Azpilicueta lopettaa pelaajauransa
- Athletic: Trent Alexander-Arnold sai pettyä – ei mahtunut Englannin MM-joukkueeseen
- Marca: Bernardo Silva haluaa siirtyä Atléticoon
- Raphinha avautui menneisyydestään – tarjouksia sateli kaikkialta
- La Liga jää pahasti jälkeen – tienestit aivan eri luokkaa toisen liigan kanssa

- Marca: Florentino Pérez saa haastajan Real Madridin puheenjohtajakisaan