Barcelonan ja Juventuksen merkittävä pelaajavaihtokauppa vahvistettiin maanantai-iltana.

Arthur siirtyi Barcasta Juveen 72 miljoonalla eurolla. Miralem Pjanic puolestaan matkasi Barcelonaan 60 miljoonan euron summalla.

Kauppaa on ihmetelty. Arthur kun on vasta 23-vuotias keskikenttäpelaaja, jota on tituleerattu uudeksi Xaviksi. Pjanicilla taas on ikää jo 30 vuotta. Ilman yllättäviä käänteitä Arthurilla on huomattavasti enemmän hyviä pelivuosia jäljellä kuin Pjanicilla. Lisäksi Barcalla oli jo valmiiksi ikääntynyt ryhmä, jota Arthur nuorensi.

Miksi ihmeessä Barcelona siis halusi vaihtaa Arthurin Pjaniciin?

Nyt nähdään talouspoliittisia seurauksia, jotka taas johtuvat onnettomista tunaroinneista rekrytointipolitiikassa. Suomeksi ja lyhyesti: Barcelona oli pakkoraossa.

FFP-sääntöjen, eli talouden reilun pelin sääntöjen, mukaan seurojen on kyettävä kattamaan kulunsa omalla operatiivisella toiminnallaan. Käytännössä on siis tienattava kaikki se raha, joka poltetaan. Tyypillisimmät tienauskeinot ovat lippu-, tv-, yhteistyökumppani-, fanikrääsä-, turnauspalkinto- ja pelaajamyyntitulot. Kuluista taas valtaosa palaa pelaajiin: pelaajien ostamiseen ja pelaajien palkkoihin.

Barcelona on onnistunut kasvattamaan liikevaihtoaan vuosi vuodelta. Ja sitten tuli kesä 2017. PSG tuli, näki ja löi pöytään 222 miljoonaa euroa. Barcelonaan tuli Neymarin kokoinen aukko. Palkkamenot laskivat, mutta Barcelonaan oli nöyryytetty. Tuli kiire näyttää muulle maailmalle, että Neymar on helposti korvattavissa. Rahaakin oli millä mällätä.

Artikkeli jatkuu twiitin jälkeen.

Football Industry

@footballind
Check FC Barcelona's revenue growth having won 4 UEFA Champions League titles since 2003/2004. In the last 16 seasons, the LaLiga club presented an average annual revenue growth rate of 12%.

#fcbarcelona #revenue #growth #uefachampionsleague #LaLiga

Dilemma: Kaikki muutkin tiesivät, että Barcelonalla on PSG:n lahjoittamaa rahaa, ja samaan aikaan Barcelonassa ei ymmärretty, mitä hyvä hinta-laatusuhde tarkoittaa.

Rahaa paloi, mutta Neymaria ei ole vieläkään onnistuttu korvaamaan.

Ensin talliin asteli uudenkarhea laukkaratsu: Ousmane Dembélé. Transfermarktin mukaan Barca on tähän mennessä pulittanut hyökkääjästä Borussia Dortmundille 125 miljoonaa euroa. Tilalle on saatu 74 ottelua ja tehot 19+17. No, Dembélé on toki vasta 23-vuotias, joten hänestä voi vielä koitua katalaaneille iloa – kunhan pysyisi terveenä.

Tammikuussa 2018 Barcelona osti Neymar-rahoilla Philippe Coutinhon. Brasilialaisesta pallotaiturista Barca on tähän mennessä maksanut Liverpoolille 145 miljoonaa euroa. Barca-paidassa Coutinho on pelannut 76 ottelua tehoin 21+11. Tällä kaudella Bayern München on maksanut Coutinhon lainasta 8,5 miljoonaa euroa + laina-ajan palkan.

Seuraavana kesänä Barcelona osti 41 miljoonalla eurolla Malcomin. Totaalisen epäonnistunut kauppa sekin. Nuorimies jäi vähälle vastuulle ja siirtyi jo vuotta myöhemmin Zenitiin.

Samana kesänä muuten Barcelona osti myös Arthurin, Arturo Vidalin ja Clément Lenglet’n. Arthur lähti nyt, ja Arturo Vidalista Barca tiettävästi haluaisi eroon. Vain Lenglet’n asema on turvattu. Vahvaa, pitkän aikavälin toimintaa Barcelonalta siirtomarkkinoilla.

Viime kesänä Barca rikkoi jälleen 100 miljoonan euron rajan, kun Antoine Griezmann – joka oli vuotta aiemmin nolannut Barcelonan videoviestillään – siirtyi seuraan 120 miljoonan kaupassa. Kukaan ei tuntunut tietävän, mille pelipaikalle tai rooliin Griezmann hankittiin – aivan kuten Coutinhon tapauksessa aiemmin.

Ehkä se oli Barcelonan johtoportaalle selvää, mutta tulokset ovat olleet kovin laihoja. Griezmann on pelannut Barcelonan paidassa 42 ottelua ja iskenyt tehot 14+4. Ei ihan sitä, mitä 120 miljoonan euron hankinnalta odotettiin.

Ne Neymar-rahatkin on kulutettu korkojen kera jo aikaa sitten. Pelkästään kolmeen kalleimpaan Neymarin tilalle hankittuun pelaajaan (Dembélé, Coutinho, Griezmann) on poltettu siirtokorvauksina kevyet 390 miljoonaa euroa. Neymaria ei siis ole korvattu, mutta palkkamenot ovat kasvaneet räjähdysmäisesti.

Artikkeli jatkuu twiitin jälkeen.

Swiss Ramble

@SwissRamble

Swiss Ramble

@SwissRamble
To highlight the size of the #FCBarcelona €501m wage bill, it is actually more than the bottom 14 clubs in La Liga put together. Or, looked at another way, it is more than Atletico Madrid, Sevilla, Valencia and Athletic Bilbao combined.
Not only is #FCBarcelona’s €501m wage bill the highest in Spain, but it is also by some distance the highest in Europe. As a comparison, the closest challenger is #MUFC €375m (€125m lower), while their Champions League nemesis #LFC was “only” €298m (€200m lower).

Kun siihen päälle poltettiin muun muassa 75 miljoonaa euroa Frenkie de Jongiin, pikku hiljaa on pitänyt keksiä kikkoja. FFP-sääntöjen raamit kun eivät taivu ikuisesti.

Keksittiin pelaajavaihtokaupat – jo siis ennen korona-aikaa.

Viime kesänä Barcelona myi kakkosmaalivahtinsa Jasper Cillessenin Valenciaan… ja sai tilalle Valencian maalivahdin Neton. Järki? kysyisi joku. Kirjanpidollinen, vastaisi ekonomi.

Barcelona osti Neton 26 miljoonalla eurolla ja myi Cillessenin 35 miljoonalla. Ehkä se oli testi, kuka tietää. Nyt joka tapauksessa sama kuvio toistettiin huomattavasti suuremmilla summilla.

Yritän avata mahdollisimman selkeästi, ja havainnollistan asiaa SwissRamblen erinomaisella twiittiketjulla aiheesta.

Kun pelaaja hankitaan, hankintahinta jaetaan sopimusvuosilla. Jos vaikka pelaaja x ostettaisiin 50 miljoonalla eurolla ja tämä tekisi viiden vuoden sopimuksen, kustannus per vuosi olisi vain 10 miljoonaa. Vuosittain kirjanpitoon tehdään poisto, eli tässä tapauksessa tuo 10 miljoonaa euroa.

Kun sitten pelaaja myydään, saatu korvaus merkitäänkin kirjanpitoon könttäsummana saman tien. Summasta vähennetään se osuus, joka ei ole vielä sulanut poistoina (pelaajan jäljellä oleva arvo kirjanpidon mukaan). Jos vaikka tämä pelaaja x myytäisiin kaksi vuotta hankkimisen jälkeen hintaan 50 miljoonaa euroa, myyvä seura voisi kirjata voitoksi 50-30=20 miljoonaa euroa.

Erityisen mielenkiintoiseksi tämä kuvio menee vaihtokaupassa. Vaikka kahden pelaajan siirtosumma olisi sama, kirjanpidossa luvut saadaan kaupan hetkellä näyttämään hyviltä, koska kulut voidaan jyvittää aina seuraaville vuosille.

Nimellisesti Barcelona myi Arthurin 72 miljoonalla eurolla ja osti Pjanicin 60 miljoonalla. Barca siis periaatteessa antoi pelaajan, sai pelaajan ja vahvisti samalla kassaansa 12 miljoonalla eurolla. Periaatteessa. Mutta sepä onkin paljon parempi, että Barca myi 72 miljoonalla ja osti 60:llä kuin että se olisi vain saanut 12 miljoonaa.

Käytännössä Juve saakin nyt 47 miljoonan ja Barcelona 52 miljoonan euron arvoisen piristysruiskeen kirjanpitoonsa.

SwissRamblen esimerkissä (tehty ennen siirron toteutumista) ajateltiin, että Arthur myytäisiin 80 miljoonalla ja Pjanic 70:llä, sen verran huomiota vääriin lukuihin. Mutta periaatteen näet alla olevista twiiteistä.

Swiss Ramble

@SwissRamble

Swiss Ramble

@SwissRamble
As Arthur was purchased by #FCBarcelona in July 2018 for €30m on a 6-year contract, the annual amortisation was €5m, i.e. €30m divided by 6 years. This means that his book value reduces by €5m a year, so after two years his value in the accounts was €20m.
If Arthur is indeed sold for €80m, then #FCBarcelona profit on player sales from an accounting perspective would be €60m, i.e. sales proceeds of €80m less remaining book value of €20m. Note: we are ignoring €9m of variable transfer fees, as payment criteria not known.

Swiss Ramble

@SwissRamble

Swiss Ramble

@SwissRamble
If Pjanic is sold for €70m, then #Juventus profit on player sales from an accounting perspective would be €57m, i.e. sales proceeds of €70m less remaining book value of €13m.
In this way, both #FCBarcelona and #Juventus will have both boosted their profits by around €60m, despite the net difference between the transfers being only €10m. Move along, nothing to see here, certainly not a device to improve the bottom line.

Mitähän Wheeler Dealer ’Arry Redknapp olisi tästä mieltä? Puhutaanko tässä jopa sen tason FFP-sääntöjen kiertämisestä, että pian heilahtaa isompaa sakkoa?

Oli miten oli, tämä on nyt juuri sitä oravanpyörää, johon Barcelona on Josep Maria Bartomeun puheenjohtajakaudella joutunut. Menot ovat kasvaneet niin suuriksi, että niitä on ollut pakko paikata kasvavilla tuloilla, jotta FFP-raameihin yllettäisiin. Ja kun muualta ei kasvua tule tarpeeksi, seura on ollut pakotettu pelaajamyynteihin. Barcelona on tehnyt aiheesta inhorealistista taidetta, jossa rapa roiskuu ja pelaajat ovat pelinappuloita. Tyylipisteitä ei kerätä, mutta pakko on jatkaa, koska muuta vaihtoehtoa ei ole.

Tapaus Arthur-Pjanic on vain tuorein esimerkki. Totta kai Pjanic pääsee myös pelaamaan ja voi vielä nousta isoonkin rooliin. Mutta ei pidä luulla, että tämä vaihtokauppa olisi ollut Barcelonalta ensisijaisesti briljantti pelillinen liike. Tämä oli puhdasta talouspolitiikkaa, jota nähtäneen jatkossakin niin kauan että joku viheltää pelin poikki ja tervehdyttää seuran rakenteet.