MD: Barcelonan ostoslista vuodelle 2020 tehty – vahvistuksia halutaan kolmelle pelipaikalle

© Kuva: Getty Images

Barcelona on käyttänyt viime vuosina valtavia summia pelaajahankintoihin eikä loppua näy.

Mundo Deportivo kertoo, että Barcelonan urheilupuolen johto on laatinut ostoslistan ensi vuodelle. Vahvistuksia pyritään hankkimaan kolmelle eri pelipaikalle: puolustuksen keskustaan ja oikealle laidalle sekä keskushyökkäykseen.

Mitat täyttävä oikea pakki on etsinnässä, sillä Barca-johdon näkemyksen mukaan Moussa Wagué ei vielä kykene riittävän hyvin tuuraamaan Nélson Semedoa. Samalla seura haluaa aitoa kilpailua Semedolle, joka tällä hetkellä on selkeä ykkösvaihtoehto puolustuksen oikealle laidalle. Kesällä 2018 seuraan hankittu Wagué ei ole tällä kaudella pelannut vielä yhtään ottelua edustusjoukkueessa.

Ajoittain oikeana pakkina on operoinut Sergi Roberto, jota päävalmentaja Ernesto Valverde kuitenkin mieluummin peluuttaa keskikentällä.

Ketä Barcelona sitten havittelee?

MD:n tietojen mukaan Barcan ykkösvaihtoehto on Bayern Münchenin Joshua Kimmich. Vasta 24-vuotiaan Kimmichin sopimus ulottuu kesään 2023 eikä Bayernilla todennäköisesti ole minkäänlaista ajatusta luopua pelaajasta. Barcelona joutuisi siis lyömään pöytään valtavan summan rahaa, eikä sekään välttämättä riittäisi.

Barcelonassa seurataan tarkasti myös RB Leipzigissa pelaavan Lukas Klostermannin otteita. Kyseessä on 23-vuotias oikea pakki, joka tarvittaessa pystyy pelaamaan kaikilla puolustuslinjan paikoilla. Hän on pelannut maaliskuusta lähtien vakituisesti Saksan maajoukkueessa, mutta nimeä ei ole vielä ihan siinä määrin kuin Kimmichillä. Lisäksi Klostermannin sopimus umpeutuu kesällä 2021, joten hän voisi olla ostettavissa kohtuullisella summalla.

 Gerard Piquélle seuraaja

Topparin tontille etsitään pelaajaa, joka voisi täyttää pikku hiljaa Gerard Piquéltä jäävää aukkoa. Piqué sanoi juuri, että hän pelannee kesään 2022 asti. Sen jälkeen Clément Lenglet’lle pitäisi saada uusi kaveri avaukseen.

Samuel Umtitiin seurassa uskottiin kovasti, kunnes polvivaivat tulivat mukaan kuvioihin. Nyt luotto on aika lailla mennyt. Jean-Clair Todibo taas ei ole kehittynyt niin nopeasti, että hänen varaan voitaisiin laskea.

Barcelona yritti tosissaan saada hankittua Matthijs de Ligtin viime kesänä. Hollantilaistoppari valitsi kuitenkin Juventuksen, eikä hän tuskin ole ainakaan vielä saatavilla.

Seuran sisällä on seurattu suurella mielenkiinnolla Ronald Araújon kehitystä. 20-vuotias toppari siirtyi Barca B:hen kesällä 2018, mutta hänkään ei ole vielä valmis ykkösjoukkueen tarpeisiin.

MD:n tietojen mukaan Barcan ostoslistan ykkösnimi topparin tontille on Fiorentinassa pelaava Nikola Milenkovic. Kyseessä on suunnilleen Piquén pituinen, 195-senttinen, ja 22-vuotias serbi. Hänen sopimuksensa ulottuu kesään 2022.

Toinen vaihtoehto on Chelseassa pelaava Andreas Christensen. 23-vuotiaan tanskalaisen sopimus kattaa Milenkovicin tavoin vielä kauden 2021-22.

Lopulta Luis Suárezille kirittäjä

Barcelona tarvitsee edelleen keskushyökkääjän. Sellainen piti hankkia jo viime kesänä, mutta lopulta sopivaa ei ollut tarjolla – ainakaan sopivaan hintaan. Nyt ollaan saman haasteen edessä. Hankinta on tehtävä melko pian, ja näillä näkymin rahaa palaa paljon.

Luis Suárez täyttää parin kuukauden kuluttua jo 33, joten kovin montaa hyvää vuotta ei uruguaylaisella enää ole jäljellä. Barcelona ei haluaisi Suárezin kirittäjäksi ja seuraajaksi tusinamiestä, vaan ykköskorin pelaajan.

Unelmanimi ostoslistalla on PSG:n Kylian Mbappé. Mbappéa Barca tuskin saa, kun jo Neymarinkin hankkiminen on osoittautunut melko mahdottomaksi tehtäväksi.

Kaksi muuta vaihtoehtoa ovat Tottenhamin Harry Kane ja Manchester Unitedin Marcus Rashford. Spursilla ja Unitedilla tuskin on minkäänlaista hinkua myydä, joten nämäkin lienevät epärealistisia nimiä Barcelonan näkökulmasta.

Neljäs nimi listalla on kenties se realistisin: Internazionalen Lautaro Martínez. Vasta 22-vuotias Lautaro on lyömässä tällä kaudella itseään kunnolla läpi. Samalla toki hinta on jatkuvasti nousussa. Lautaro ei kuitenkaan liene niin kallis kuin Mbappé, Rashford ja Kane, vaikka hänenkin sopimuksensa ulottuu kesään 2023. Barcassa on myös katsottu hyvällä sitä, että Lautaron yhteispeli Lionel Messin kanssa on toiminut Argentiinan maajoukkueessa.

Jokerinimi listalla on Arsenalin Pierre-Emerick Aubameyang. Gabonilaisen sopimus päättyy jo kesällä 2021, eikä hän välttämättä ole kiinnostunut jäämään Arsenaliin, jos seura jää ulos ensi kauden Mestarien liigasta. Toisaalta Aubameyangilla on mittarissa ikää jo 30 vuotta, joten hän ei olisi kovin pitkän aikavälin ratkaisu.

Onko Neymar unohdettu?

MD:n tietojen mukaan tilanne Neymarin kanssa on sama kuin viime kesänä. Barcelona on avoin brasilialaisen paluulle, mutta joukkueen rakentamisessa Neymar ei ole ykkösprioriteetti. Neymar maksaisi Barcelonalle hyvin paljon, ja sille pelipaikalle on jo muita pelaajia. Toisaalta kukaan Barcan megahankinnoista ei ole kovin hyvin onnistunut nimenomaan vasempana hyökkääjänä, missä taas Neymar on omimmillaan.

Viime aikoina ilmaan on myös heitelty sellaiset nimet kuin Fabián Ruiz ja Willian. Kumpaakaan Barca ei ensisijaisesti tavoittele, koska keskikentälle ja hyökkäyksen oikealle laidalle on jo nyt aika lailla tunkua. Mitään ei ole kuitenkaan suljettu pois, sillä nykyjoukkueesta useampikin saattaa haluta lähteä peliajan perässä muualle.


Barcelona kohtaa Bayern Munchenin – LUNASTA JÄTTIKERROIN 50.00

1. Avaa pelitili Betssonille.
2. Talleta 10-100€ – saat talletuksesi tuplana.
3. Lyö 1X2 ennakkoveto suosikkijoukkueesi voitosta – saat jättikertoimen 50.00.