Atlético Madrid lensi kaupunkiin, josta sillä on hienoja muistoja – vielä yksi pelaaja loukkaantuneena pois reissulta
Kuva: Getty Images
Atlético Madrid koki lauantaina uuden loukkaantumisen, kun keskuspuolustaja José María Giménez joutui jättämään tappiollisen Levante-ottelun kesken. Viime vuosina useista loukkaantumisista kärsinyt uruguaylainen sai lihasvamman vasempaan reiteensä, eikä ole Atléticon käytettävissä tiistaisessa Mestarien liiga -ottelussa Chelseaa vastaan. 26-vuotias Giménez on pystynyt pelaamaan tällä kaudella vain 17 ottelussa.
Atlético ei esittänyt arviota Giménezin poissaolon pituudesta, mutta ainakin myös ensi sunnuntain Villarreal-ottelu jäänee väliin. Sen sijaan 7. maaliskuuta pelattava paikallispeli ja kärkiottelu Real Madridia vastaan lienee mahdollisuuksien rajoissa.
Luottotoppari Giménez ei suinkaan ole ainoa poissaolija Chelsea-kohtaamisesta. Lihasvammasta kärsii myös Yannick Carrasco. Kieran Trippier on sivussa vedonlyöntipelikieltonsa takia, ja Héctor Herrera ei ole vielä toipunut koronaviruksesta pelikuntoon. Myös laitapuolustaja Sime Vrsaljko on edelleen sivussa.
Atlético Madrid lensi pelipaikkakunnalle Bukarestiin sunnuntai-iltana, ja viettää kaupungissa kolme yötä. Kokoonpanoon nimettiin 21 pelaajaa, ja etenkin puolustusosasto on hyvin varamiehinen.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Real Madrid saa kaksi supertähteään takaisin Manchester City -otteluun
- Bild: Real Madrid valmis maksamaan 160 miljoonaa sensaatiohyökkääjästä
- Kiusallinen moka – seuralegenda jäi nuolemaan näppejään
- Barcelonan uusi puheenjohtaja – ”Meistä tulee pysäyttämättömiä”
- Atléticon ykkösvahti sivuun Mestarien liigan pudotuspelistä – derbykin saattaa jäädä väliin
- Barcelona-pelaaja palasi pitkästä aikaa pelikentille – edellisestä pelistä yli puoli vuotta: ”Tämä on ollut todella vaikeaa”
- Espanjan ja Argentiinan välinen Finalissima on peruttu
- Raphinhalle hattutemppu Barcelonan murskavoitossa
- La Liga-hyökkääjä jalkapallon homofobiasta: ”Pelaajat pelkäävät menettävänsä kaiken”
- Kovaa vihjailua – riita muhimassa Kylian Mbappén ympärillä?
- Kovaa vihjailua – riita muhimassa Kylian Mbappén ympärillä?
- Bild: Real Madrid valmis maksamaan 160 miljoonaa sensaatiohyökkääjästä
- Raphinhalle hattutemppu Barcelonan murskavoitossa
- Espanjan ja Argentiinan välinen Finalissima on peruttu
- Arda Güler tekin maalin omalta kenttäpuoliskoltaan – Real Madridille murskavoitto
- Barcelonan uusi puheenjohtaja – ”Meistä tulee pysäyttämättömiä”
- Kiusallinen moka – seuralegenda jäi nuolemaan näppejään
- Real Madridin Thiago Pitarchia kosiskellaan pois Espanjan riveistä