Atlético-leirissä sysimusta viikonloppu – eilen menehtyi juniori, tänään seuralegenda

Atlético Madridin organisaatiossa viikonloppu on ollut sysimusta. Samana viikonloppuna menettivät henkensä sekä seuralegenda että seuran oma juniori. Kummankaan kuolinsyy ei tiettävästi ollut koronavirus.
Sunnuntaina menehtyi 72-vuotias José Luis Capón, joka pelasi Atlético Madridin riveissä kaikkiaan yhdeksän kautta ja 269 ottelua. Capón voitti noina vuosina kolme kertaa La Liga, kerran Copa del Reyn ja kerran Intercontinental Cupin, seurajoukkueiden MM-turnauksen edeltäjän. Puolustajana pelannut Capón nähtiin myös 13 kertaa Espanjan A-maajoukkueessa.
Capónin kuolemasta kertoneen AS:n mukaan hänen kuolemansa johtui keuhkokuumeesta. Kehoa olivat jo heikentäneet aiemmat aivosairaudet.
– Minulla on suuri onni syntyä atléticona, elää atléticona ja pelata Atletissa, Capónin kerrotaan todenneen.
Descanse en paz.
Capónin poismeno oli Atlético-perheessä viikonlopun toinen suru-uutinen, sillä lauantaina seura tiedotti 14-vuotiaan juniorinsa Christian Mincholan kuolemasta. Hän pelasi hyökkääjänä seuran C-junioreissa. Mincholan kuolema ei AS:lle seuran sisältä vahvistettujen tietojen mukaan aiheutunut koronaviruksesta.
– Olemme musertuneita pelaajamme surullisen kuolinuutisen johdosta ja syvästi pahoillamme tapahtuneesta. Atlético Madrid ja koko Atlético-perhe on hänen perheensä ja ystävien tukena näinä suunnattoman tuskan hetkinä, Atléticon puheenjohtaja Enrique Cerezo kommentoi.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Lamine Yamal sivuun – Hansi Flickiltä kritiikkiä Espanjan maajoukkueelle
- Lamine Yamal sivussa Barcelonan harjoituksista – pelikunto Valenciaa vastaan kysymysmerkki
- Gavi kärsii edelleen polvikivuista – leikkausta ei ole poissuljettu
- Atléticolle lisää lunta tupaan – avainpelaaja kuukaudeksi sivuun pelikentiltä
- Virallista: Athletic sai sittenkin huippusiirron maaliin – maajoukkuetoppari palaa La Ligaan
- Mestarien liigan finaali pelataan Madridissa kesäkuussa 2027
- Barcelona-puolustajan sopimus päättyy ensi kesänä – haluaa tehdä jatkosopimuksen
- La Liga -fani pidätetty rasistisista eleistä – uhkana puolen miljoonan sakot ja vankeustuomio
- Raúl aikoo palata Real Madridiin: ”Sitten, kun sen aika on…”
- Seurapomo kertoi: Näin Antonyn paluu Betisiin toteutui – ”Hänellä on oma vaatemallistonsa”
- Atléticolle lisää lunta tupaan – avainpelaaja kuukaudeksi sivuun pelikentiltä
- Mestarien liigan finaali pelataan Madridissa kesäkuussa 2027
- Virallista: Athletic sai sittenkin huippusiirron maaliin – maajoukkuetoppari palaa La Ligaan
- Gavi kärsii edelleen polvikivuista – leikkausta ei ole poissuljettu
- Lamine Yamal sivussa Barcelonan harjoituksista – pelikunto Valenciaa vastaan kysymysmerkki
- Barcelona-puolustajan sopimus päättyy ensi kesänä – haluaa tehdä jatkosopimuksen
- Päätös tehty – Barcelona pelaa kotiottelunsa vain 6000 katsojaa vetävällä stadionilla
- Barcelona ei anna Valencian kannattajille pääsylippuja – Valencia teki omat johtopäätöksensä
- Raúl aikoo palata Real Madridiin: ”Sitten, kun sen aika on…”
- La Liga -fani pidätetty rasistisista eleistä – uhkana puolen miljoonan sakot ja vankeustuomio