Espanjan A-maajoukkuekärki palasi viimein pelikentille – välittömästi kaksi maalia tärkeässä ottelussa

Kuva: Getty Images
Celta ja Villarreal iskivät yhteen lauantai-iltana Balaídosilla. Kyseessä oli kummallekin yksi loppukauden tärkeimmistä otteluista, sillä kaksikko taistelee putoamista vastaan. Celta voitti ottelun vaiherikkaiden tapahtumien jälkeen maalein 3-2.
Villarreal sai otteluun loistavan alun. Karl Toko Ekambi vei vieraat johtoon vain kymmenen minuutin jälkeen.
Maali oli Toko Ekambin seitsemäs tällä kaudella La Ligassa. Seuraavaa täysosumaa ei pitänyt odottaa kauaa. Villarreal meni jo kahden maalin etumatkalle viittä minuuttia myöhemmin Alfonso Pedrazan komealla soolomaalilla.
Celta oli saanut otteluun Iago Aspasin viimein takaisin. Pohjevamma oli pitänyt Aspasin sivussa pelikentiltä vuodenvaihteesta lähtien. Aspasin poissaolo näkyi karmealla tavalla Celtan otteissa.
Vigolaisseura ei onnistunut ennen Villarreal-ottelua maalinteossa neljässä peräkkäisessä ottelussa. Aspas oli sivussa kymmenestä ottelusta, joista Celta saalisti vain neljä pistettä.
128 maalia Celtan paidassa ampunut Espanjan A-maajoukkuekärki kavensi kamppailun toisen jakson alussa. Maali oli Aspasin La Liga -kauden 11. täysosuma. 20 minuuttia ennen loppua Maxi Gómez toi Celtan tasoihin ja vain kolme minuuttia ennen täyttä aikaa Aspas ampui Celtan pilkulta täyteen pistepottiin.
Kyseessä on Celtan ensimmäinen voitto sitten helmikuun toisen päivän. Celta nousi voittonsa ansiosta pisteen päähän Villarrealista, joka on La Ligassa 17. sijalla.
LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Vastustajan valmentajalta suorat sanat Viníciukselle: ”Hänen ei pitäisi tulla provosoimaan minua”
- Getafen pelaaja otti alle minuutissa punaisen kortin – Real Madrid rokotti heti
- Barcelonan uusi sponsoridiili suututti paikalliset yrittäjät – iso mielenosoitus luvassa
- Real Madridin Endrick kiinnostunut siirrosta Ranskaan
- Näin Xabi Alonso ja Diego Simeone kommentoivat Barcelonan Miamissa pelattavaa sarjaottelua
- Atléticon uusi urheilujohtaja kehui vuolaasti Diego Simeonea: ”Uniikki tapaus”
- Atlético voittoon – kärkipelissä huima nousu
- Lopun hetkien draamaa Barcelonassa – iso vaikutus El Clásicoon
- Barcelona yritti myydä Frenkie de Jongin: ”Seura oli silloin taloudellisesti vaikeassa tilanteessa”
- La Ligan pelaajat suunnittelevat protestia Yhdysvalloissa pelattavaa sarjaottelua vastaan
- Näin Xabi Alonso ja Diego Simeone kommentoivat Barcelonan Miamissa pelattavaa sarjaottelua
- Getafen pelaaja otti alle minuutissa punaisen kortin – Real Madrid rokotti heti
- Barcelonan uusi sponsoridiili suututti paikalliset yrittäjät – iso mielenosoitus luvassa
- Real Madridin Endrick kiinnostunut siirrosta Ranskaan
- Atlético voittoon – kärkipelissä huima nousu
- Lopun hetkien draamaa Barcelonassa – iso vaikutus El Clásicoon
- Vastustajan valmentajalta suorat sanat Viníciukselle: ”Hänen ei pitäisi tulla provosoimaan minua”
- Atléticon uusi urheilujohtaja kehui vuolaasti Diego Simeonea: ”Uniikki tapaus”
- Barcelona yritti myydä Frenkie de Jongin: ”Seura oli silloin taloudellisesti vaikeassa tilanteessa”
- Barcelonalta kaksi isoa uutista: Camp Nousta ja isosta sponsoridiilistä