Marco Asension kausi on ollut haastava.

25-vuotias oikea laitahyökkääjä on saanut mukavasti vastuuta Zinédine Zidanelta niin La Ligassa kuin Mestarien liigassakin, mutta tehot ovat jääneet olemattomiksi.

Asensio on pelannut tällä kaudella 31 ottelua Real Madridissa, joissa on syntynyt yhteensä vain kaksi maalia ja kaksi maalisyöttöä. Puolet tehoista syntyi tammikuun alun Celta-ottelussa.

Asensio on edellisen kerran aloittanut sarjaottelun penkiltä joulukuisessa Eibar-kamppailussa.

Heikosta kaudesta huolimatta Asensio kuuluu Espanjan A-maajoukkueen päävalmentajan Luis Enriquen luottopelaajiin ja on hyvin todennäköisesti mukana Espanjan EM-kisajoukkueessa.