Madridilaislehti kritisoi rajusti Real Madridin pelaajaa – ei ole laukonut yli kuukauteen maalia kohti

Kuva: Getty Images
Marco Asension kausi on ollut välttävä. Asensio on saanut viime aikoina huomattavaa kritiikkiä madridilaismedioissa.
Tällä kertaa AS kyseenalaisti Asension sinetöidyn avauskokoonpanon paikan. AS:n mukaan on selittämätöntä, miksi Asensio on ottelusta toiseen Real Madridin avauskokoonpanossa.
Asensio on pelannut tällä kaudella 32 ottelua Real Madridin paidassa, joissa on syntynyt kaksi maalia ja kaksi maalisyöttöä.
25-vuotias oikea laitahyökkääjä on nauttinut Zinédine Zidanen rajattomasta luotosta kuluvalla kaudella. Asensio on päässyt 16 kertaa avauskokoonpanoon La Ligassa, mutta tehot ovat jääneet alhaisiksi.
AS muistutti, ettei Asensio ole laukonut La Ligassa maalia kohti yli kuukauteen. Edellisen kerran Asensio laukoi maalia kohti 30. tammikuuta, jolloin hän onnistui maalinteossa 1-2 -tappioon päättyneessä Levante-ottelussa.
Sunnuntaisessa Madridin derbyssä Zidane otti Asension vaihtoon tunnin kohdalla.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Xabi Alonsolta huonoja loukkaantumisuutisia
- Real Madridin timantti haluaa lähteä seurasta
- Dani Carvajalilta suorat sanat Miamissa pelattavasta sarjaottelusta: ”Asettaa koko kilpailun hyvin epäreiluun asemaan”
- Vastustajan valmentajalta suorat sanat Viníciukselle: ”Hänen ei pitäisi tulla provosoimaan minua”
- Getafen pelaaja otti alle minuutissa punaisen kortin – Real Madrid rokotti heti
- Barcelonan uusi sponsoridiili suututti paikalliset yrittäjät – iso mielenosoitus luvassa
- Real Madridin Endrick kiinnostunut siirrosta Ranskaan
- Näin Xabi Alonso ja Diego Simeone kommentoivat Barcelonan Miamissa pelattavaa sarjaottelua
- Atléticon uusi urheilujohtaja kehui vuolaasti Diego Simeonea: ”Uniikki tapaus”
- Atlético voittoon – kärkipelissä huima nousu

- Lopun hetkien draamaa Barcelonassa – iso vaikutus El Clásicoon
- Atlético voittoon – kärkipelissä huima nousu
- Atléticon uusi urheilujohtaja kehui vuolaasti Diego Simeonea: ”Uniikki tapaus”