Lähde: David Alaba valitsi Real Madridin – saa seurassa muhkean palkan
Kuva: Getty Images
28-vuotiaasta David Alabasta tuli välittömästi yksi siirtomarkkinoiden kuumista nimistä, kun Bayern München ilmoitti loppusyksystä, etteivät seura ja pelaaja ole päässeet sopuun jatkosopimuksesta. Niinpä Alaban 12 vuotta kestänyt ura Bayernin organisaatiossa oli tulossa päätökseensä.
Yhdeksänkertainen saksanmestari olisi luonnollisesti kovaa valuuttaa, sillä olihan hänet valittu muun muassa viime kauden päätteeksi Mestarien liigan tähdistöjoukkueeseen. Viime aikoina lähinnä topparina pelannut itävaltalainen pystyisi pelaamaan myös laitapuolustajana ja keskikentän pohjalla.
Nyt siirtoasiantuntija, toimittaja Fabrizio Romano kertoo, että Alaba on tehnyt valintansa. Hänen mukaansa Alaba tulee siirtymään ensi kesänä ilmaissiirrolla Real Madridiin – seuraan, jossa pelaamisesta ”hän on aina unelmoinut”.
Real Madridin kerrotaan johtaneen Alaba-kisaa tammikuun alusta lähtien, ja viime päivinä neuvottelut ovat edenneet hyvin. Esisopimusta alettiin laatia jo kuun alussa, ja varsinainenkin sopimus allekirjoitetaan lähiviikkoina Alaban lääkärintarkastuksen jälkeen.
Myös Marca on jo kirjoittanut Alaban ja Real Madridin yhteisymmärryksestä. Sen mukaan lääkärintarkastuskin on jo suoritettu.
Romanon mukaan Alaba tulee saamaan Real Madridilta 12 miljoonan euron nettovuosipalkan. Summassa on mukana myös bonukset. Marca puhuu vajaan 11 miljoonan euron vuosipalkasta. Sopimuksen kerrotaan olevan nelivuotinen. Alaba on saanut tarjouksia myös Liverpoolilta ja PSG:ltä, mutta aikoo kieltäytyä niistä.
Fabrizio Romano korostaa, ettei Alaban hankinta liity suoraan Sergio Ramosin tilanteeseen, vaan myös kapteenin jatko Madridissa on edelleen mahdollista. Real Madridin puolustajatilanne on ilman Ramosin lähtöäkin sellainen, että puolustajahankinta oli ehdottomasti tarpeen.
View this post on Instagram
LUE MYÖS:
- Lamine Yamal tarvitsi vain kaksi minuuttia Wembleyllä – Espanja kaatoi Englannin
- Kylian Mbappén poissaolon pituus selvisi – sattumaako?
- Otteet ovat olleet vakuuttavia – Real Madrid haluaa vanhan akatemiatalenttinsa takaisin
- Kylian Mbappé loukkaantui – ranskan supertähti palaamassa Madridiin
- No nyt! Suomi kaatoi Espanjan kärkiottelussa
- Espanja ja Pikkuhuuhkajat isossa ottelussa – tässä ovat avauskokoonpanot
- Toista kertaa putkeen – Jude Bellinghamille kova tunnustus
- Rodri paljasti – tässä on Pep Guardiolan ja Hansi Flickin suurin ero
- Barcelona-tähti ei päässyt kesän MM-kisoihin: ”Se sattui todella paljon”
- AS: Espanjan pelaajalta hieno ele – lahjoitti miljoona euroa liiton työntekijöille
- Kylian Mbappén poissaolon pituus selvisi – sattumaako?
- Otteet ovat olleet vakuuttavia – Real Madrid haluaa vanhan akatemiatalenttinsa takaisin
- Rodri paljasti – tässä on Pep Guardiolan ja Hansi Flickin suurin ero
- Barcelona-tähti ei päässyt kesän MM-kisoihin: ”Se sattui todella paljon”
- Lamine Yamal tarvitsi vain kaksi minuuttia Wembleyllä – Espanja kaatoi Englannin
- Kylian Mbappé loukkaantui – ranskan supertähti palaamassa Madridiin
- AS: Espanjan pelaajalta hieno ele – lahjoitti miljoona euroa liiton työntekijöille
- Sky: Saksalaisjätti Barcelonan tähtipelaajan perässä
- No nyt! Suomi kaatoi Espanjan kärkiottelussa
- Toista kertaa putkeen – Jude Bellinghamille kova tunnustus