Tämä kertoo kaiken Espanjan ylivoimasta – uskomaton tilasto MM-finaalista
Espanjan maalivahti Unai Simón valittiin MM-finaalin jälkeen koko kisojen parhaaksi maalivahdiksi.
Simón torjui sunnuntaina Espanjalle 1–0 voiton Argentiinasta kilpailun loppuottelussa.
Turnauksen alla käytiin runsaasti keskustelua, kuka pelaa Espanjan tolppien välissä, sillä vaihtoehtoina olivat myös Barcelonan Joan Garcia ja Arsenalin David Rayan.
Espanjan maajoukkueen ystäville oli kuitenkin selvää, että päävalmentaja Luis de la Fuenten valinta on Athletic Clubin Simon, joka on ollut hänen luottotorjujansa pitkään. Kaksikko työskenteli ensimmäisen kerran yhdessä jo Espanjan alle 15-vuotiaiden maajoukkueessa.
Simon pelasi MM-kisoissa täydet minuutit ja päästi koko turnauksen aikana vain yhden maalin, 2–1-voitossa Belgiaa vastaan puolivälierässä. Mikään muu kultajoukkue MM-historiassa ei ole pystynyt samaan.
Luonnollisesti nollapelitilasto kertoo koko joukkueen vahvasta puolustamisesta, mutta Simon oli tehtäviensä tasalla aina, kun häntä tarvittiin.
Opta nosti loppuottelun jälkeen esille uskomattoman tilaston Espanjan ylivoimasta. Tilastopalvelun mukaan Simonille kirjattiin turnauksen aikana kaikkiaan kymmenen torjuntaa, kun taas Argentiinan Emiliano Martínez torjui pelkästään finaalissa 11 kertaa.
Argentiina pääsi vetämään loppuottelussa vain kaksi kertaa, joista kumpikin oli jatkoajalla, eivätkä sen yritykset suuntautuneet edes maalia kohti.
Simon nosti systeemin jalustalle
Simon sanoi finaalin jälkeen, että hän saa kiittää hienosta turnauksestaan Espanjan pelisysteemiä.
– Mielestäni osoitimme, että pysyimme uskollisina filosofiallemme ensimmäisestä ottelusta viimeiseen asti. Oli erittäin tärkeää, ettemme muuttaneet sitä, riippumatta siitä, missä vaiheessa olimme tai mitä ulkopuolelta sanottiin. Halusimme pitää kiinni siitä ajatuksesta. Juuri tuo intensiteetti ja johdonmukaisuus toivat meille maailmanmestaruuden, kommentoi Simon Europa Pressin mukaan.
– Olen koko ajan sanonut, ja tulen aina sanomaan, että se, että päästimme vain yhden maalin, on koko joukkueen ansiota. Me kaikki pelasimme parhaimmillamme. On erittäin vaikeaa ylläpitää näin korkeaa tasoa kahdeksan ottelun ajan. Kaiken sen jälkeen, mitä viimeisen kuukauden aikana on tapahtunut, en usko, että olemme vieläkään täysin tietoisia siitä, mitä olemme saavuttaneet.
Simonin mukaan lopputulos olisi ollut täysin sama huolimatta siitä, kuka pelaa Espanjan maalivahtina.
– Toistan samaa asiaa. Se, että päästimme vain yhden maalin, on koko joukkueen ansiota. Joan García, David Raya tai minä – kuka tahansa meistä olisi pelannut samanlaisen MM-turnauksen ja voittanut sen yhtä lailla. Kommentteja tulee aina, jopa MM-voiton jälkeenkin, mutta meidän on sopeuduttava siihen ja pidettävä kiinni siitä, mitä pidämme oikeana.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- MM-kisat: Listasimme La Ligan tähdistöjoukkueen
- Tämä kertoo kaiken Espanjan ylivoimasta – uskomaton tilasto MM-finaalista
- Luis de la Fuente on pysäyttämätön – uskomaton mestaruusputki sai jatkoa
- Marc Cucurellan on tatuoitava Luis de la Fuenten naama kehoonsa – ”Lupaus on pidettävä”
- Ferran Torresille kisojen ensimmäinen maali MM-finaalissa: ”Minua on kritisoitu koko ajan”
- Lionel Messi yritti junailla Marc Cucurellalle punaisen kortin MM-finaalissa
- Täyttä ylivoimaa: Espanjan pelaajille palkintovyöry
- Espanja on maailmanmestari! Voittomaalin teki yllätysratkaisija
- Tässä on Espanjan avauskokoonpano MM-finaaliin
- Top 5: Listasimme MM-kisojen parhaat La Liga -pelaajat
- Top 5: Listasimme MM-kisojen parhaat La Liga -pelaajat
- MM-kisat: Listasimme La Ligan tähdistöjoukkueen
- Lionel Messi yritti junailla Marc Cucurellalle punaisen kortin MM-finaalissa
- Luis de la Fuente on pysäyttämätön – uskomaton mestaruusputki sai jatkoa
- Tämä kertoo kaiken Espanjan ylivoimasta – uskomaton tilasto MM-finaalista
- Tunteet kuumenivat – Real Madridin supertähti menetti malttinsa MM-kisoissa
- L’Équipe: Ranskan MM-joukkueessa keskustellaan avoimesti Michael Olisen ensi kauden seurasta
- Yksi maailman kuumimmista puolustajista myöntää avoimesti: Siirto Barcelonaan on päätavoite
- Pierre-Emerick Aubameyang palaa La Ligaan
