Huonoja uutisia Barcelonalle – tähtipelaaja ulkona mahdollisesti monta kuukautta
Espanjalaislehti Marcan toimittajan Matteo Moretton mukaan FC Barcelonan keskikentän tähtipelaaja Frenkie de Jong on loukkaantunut. De Jongin vamman vakavuudesta ei ole vielä tarkkaa tietoa, mutta kyseessä on polvivamma, joka voi pitää hänet sivussa pelikentiltä jopa neljän kuukauden ajan.
Virallista diagnoosia ei ole vielä julkaistu, mutta Moretton mukaan Barcelonan leirissä tilanne ei vaikuta hyvältä. Barcelona ei ole vielä tiedottanut loukkaantumisesta, sillä seura haluaa varmistaa vamman tarkan laadun ennen virallista arviota.
De Jongilla on ollut myös viime vuosina loukkaantumishuolia. Viime kaudella hollantilainen oli sivussa noin kahden kuukauden ajan reisivamman vuoksi. Tätä ennen hänen uraansa ovat varjostaneet useat nilkkavammat.
Voi olla, että Barcelona joutuu kesän aikana kurkkaamaan vielä siirtomarkkinoille etsiessään de Jongin korvaajaa. On myös hyvin mahdollista, että Hansi Flick nostaa La Masian junioriakatemiasta jonkun pelaajan edustusjoukkueeseen tuuraamaan hollantilaista.
Linkki Marcan uutiseen.
LUE MYÖS:
- Jadon Sancho saattaa siirtyä Espanjaan – näin seurapomo kommentoi
- Raphinha palasi Barcelonan harjoituksiin – pelikunnossa viikonloppuna
- Dani Carvajal löysi uuden seuran – valmentaja: ”Yllätyimme hänen nöyryydestään”
- José Mourinho raivostui Real Madridin otteluohjelmasta – ”Tämä ei ole reilua”
- Sky: Jadon Sancholle yllätystarjous La Ligasta – siirto Espanjaan vireillä
- José Mourinholla keitti yli – raivosi Vinícius Júniorin pelikiellosta
- Real Madridin Remontada! Kuninkaalliset nousivat kahden maalin takaa voittoon
- Viníciukselle iso pelikielto!
- Onko tässä syy Viníciuksen heikkoon vireeseen? Kulissien takaa paljastui hurjia väitteitä
- José Mourinho ylisti uruguaylaista: ”Jos meillä olisi kolme tai neljä Fedeä…”
- Viníciukselle iso pelikielto!
- Onko tässä syy Viníciuksen heikkoon vireeseen? Kulissien takaa paljastui hurjia väitteitä
- Real Madridin Remontada! Kuninkaalliset nousivat kahden maalin takaa voittoon
- Näkökulma: Real Madridin tärkein pivottipelaaja on jäädytetty penkille
- José Mourinholla keitti yli – raivosi Vinícius Júniorin pelikiellosta
- ”Miksi hän ei koskaan pelannut Barcelonassa?” – some löysi kulttipelaajan Argentiinasta
- El Mundo: Real Madrid huolissaan Viníciuksesta
- Diego Simeone kertoi mitä loistavan alkukauden pelannut Cuti Romero tuo Atléticoon: ”Joko sinulla on sitä tai ei”
- José Mourinho ylisti uruguaylaista: ”Jos meillä olisi kolme tai neljä Fedeä…”
- Lähde: Jadon Sancho herättää kiinnostusta La Ligassa