Raphinha: ”Minä ja Vinícius Júnior voimme tuoda kotiin MM-pokaalin”
Raphinha kertoi haastattelussa ennen MM-kisoja hänen luottamuksestaan joukkuekaveri Vinícius Júnioriin sekä itseensä, miten brasilialaisduo voi tuoda Brasilialle kaikkein halutuimman, eli MM-pokaalin kotiin.
Neymarin ollessa loukkaantuneena, hyökkäysvastuun katseet kääntyvät eniten La Ligan tähtiin Raphinhaan ja Viníciukseen. Vaikka edellä mainitut hahmot ovat La Ligassa lähes arkkivihollisia FC Barcelonan ja Real Madridin paidoissa, on maajoukkueessa toisenlainen sävel ja he ovat erittäin hyviä kavereita.
Näin Raphinha kommentoi heidän mahdollisuuksiaan:
– Vinícius on nuori, mutta hänen kattavalla kokemuksellaan ja saavutuksillaan uskon, että hän voi tuoda kotiin MM-pokaalin. Nostan itseni samaan kategoriaan ja pidän meitä hyvänä kaksikkona. Olemme hyvin valmistautuneita kisoihin joukkueena. Meidän pitää myös keskittyä puolustukseen, sillä jos puolustamme hyvin, on mahdollisuus voittoon aina suuri, saneli 29-vuotias Barcelonan tähti.
Raphinha kertoi vielä suhteestaan Brasilian päävalmentajaan:
– Carlo Ancelotti on todella tyytyväinen siihen, mitä olen harjoituksissa ja otteluissa tähän mennessä näyttänyt. Tiedän kuitenkin itse, että pystyn parempaan ja etsin vielä parhainta versiota itsestäni, myönsi Raphinha.
LUE MYÖS:
- Federico Valverde loukkaantui – mutta onko kaikki sitä miltä näyttää?
- COPE: Real Madridin ja Atlético Madridin pelaajat ottivat yhteen Madridin derbyn tauolla
- RCD Mallorcan maalitykki lähti Turkkiin – neljä maalia!
- Real Madrid latasi täyslaidallisen derbyn tuomareille verkkosivuillaan
- Diego Simeone José Mourinhon tilityksestä: Valmentajien pitää osata käyttäytyä kuin aikuiset
- Tämä tilasto kertoo kaiken oleellisen Real Madridista – ”Historiallisen surkea esitys”
- Nyt keitti yli! Jose Mourinho toi valokuvat lehdistötilaisuuteen ja haukkui tuomarit
- Atlético Madridin vaihtopelaaja laittoi sellaisen klinikan pystyyn, ettei moista ole Madridissa nähty
- Madridin derby meni Atlético Madridin nimiin – Real Madrid töppäili
- Barcelonalle taas loukkaantuminen – toppari sivussa yli kuukauden
- Diego Simeone José Mourinhon tilityksestä: Valmentajien pitää osata käyttäytyä kuin aikuiset
- COPE: Real Madridin ja Atlético Madridin pelaajat ottivat yhteen Madridin derbyn tauolla
- Federico Valverde loukkaantui – mutta onko kaikki sitä miltä näyttää?
- Nyt keitti yli! Jose Mourinho toi valokuvat lehdistötilaisuuteen ja haukkui tuomarit
- Madridin derby meni Atlético Madridin nimiin – Real Madrid töppäili
- Real Madrid latasi täyslaidallisen derbyn tuomareille verkkosivuillaan
- Barcelonan voiton ratkaisi maailman paras pelaaja, eikä se ollut Lamine Yamal