Espanjalaislehden AS:n mukaan Real Madridin Antonio Rüdiger on sopinut jatkosopimuksesta ensi kaudeksi. 33-vuotias puolustaja halusi kahden vuoden sopimuksen, mutta tyytyi Madridin tarjoamaan yksivuotiseen jatkoon. Real Madrid antaa tunnetusti yli 30-vuotiaille pelaajille vain vuoden mittaisia jatkosopimuksia.

Real Madrid pääsee siis nauttimaan vielä ainakin yhden kauden ajan Rüdigerin värikkäästä peli-ilmeestä. Saksalaispuolustaja tunnetaan aggressiivisesta pelityylistään, välillä jopa liiankin aggressiivisesta.

Rüdiger on kokemuksensa lisäksi tärkeä osa Madridin puolustusta, sillä vaihtoehtoja ei tällä hetkellä ole liikaa. Éder Militão on jälleen loukkaantuneena, David Alaba on lähdössä muualle, Raúl Asencioa on huhuttu muihin seuroihin ja Dean Huijsen on edelleen nuori ja tarvitsee kokemusta. Lisäksi Interin Alessandro Bastoni on ollut siirtohuhuissa sekä Real Madridiin että FC Barcelonaan.

Rüdiger on pelannut tällä kaudella 26 ottelua ja välttynyt suuremmilta loukkaantumisilta. Tammikuussa hän oli hetken sivussa, ja tuolloin Dean Huijsenin kokemattomuus tuli ajoittain esiin.

Manchester Cityn Erling Haaland ei varmasti innostu Rüdigerin jatkosopimuksesta, sillä jos Real Madrid kohtaa jälleen Cityn Mestarien liigassa, on Rüdiger ollut viime vuosina yksi harvoista puolustajista, joka on onnistunut pysäyttämään Haalandin toistuvasti.

LUE MYÖS: