Thierry Henry: Tämä tekee Lamine Yamalista niin erityisen pelaajan
Lamine Yamal, 18, on noussut maailman parhaimpien pelaajien joukkoon.
Barcelonan avainpelaaja pelasi vahvan kauden seurajoukkuetasolla. Kaikki kilpailut mukaan luettuna 45 otteluun syntyi 24 maalia ja 18 maalisyöttöä.
Yamal kärsii parhaillaan lihasvammasta, ja palaa pelikentille vasta kesän MM-kisoissa. Yamalia ei nähdä Barcelonan loppukauden otteluissa.
Ranskalaislegenda Thierry Henry kertoi Marcalle, että ihmisten pitäisi keskittyä pelitaitojen sijaan Yamalin älykkyyteen.
– Tiedättekö, mikä hänessä häikäisee minua? Muistan, kun hän pelasi Ranskaa vastaan EM-välierissä. Espanja johti peliä 2-1, ja he pääsivät vastahyökkäykseen.
– Yamalilla oli mahdollisuus hyökätä, mutta ei, hän 17-vuotiaana osoitti älykkyyttään, hidasti peliä kontrolloidakseen vauhtia, koska se oli paras ratkaisu Espanjan kannalta. Hän kontrolloi palloa ja syötti sen Dani Carvajalille. Mitä ihmettä? Ja vielä 17-vuotiaana.
– Ihmiset keskittyvät Yamalin taitoon ja tekniikkaan, mutta olen vaikuttunut hänen älykkyydestä. Hän pelaa kuin olisi omalla takapihallaan. Aika kertoo, mitä tuleman pitää, mutta hän on näyttänyt voivansa olla MM-kisojen suurin tähti, Henry summasi Marcalle.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Marca: Eduardo Camavingaa on tarjottu Englannin huippuseuraan
- Atlético neuvottelee Mason Greenwoodin siirrosta
- Real Madridin legendat kohtaavat yöllä – viimeinen ottelu samalla kentällä
- Barcelonassa saattoi tapahtua jotain suurta – seuraukset voivat tuntua tulevaisuudessa
- Santi Cazorla ripustaa nappulakengät naulaan 41-vuotiaana
- The Athletic: Real Madridin akatemiatalentti siirtymässä Valioliigaan
- MM-katastrofi katkaisi kamelin selän: Villarrealin avainpelaaja rajasi itsensä ulos maajoukkueesta
- Näin paljon La Ligan katsominen maksaa ensi kaudella Suomessa
- La Ligan lähetysoikeudet vaihtavat omistajaa Suomessa
- Toimittaja: La Ligan suurseurat kiinnostuneita Argentiinan MM-tähdestä
- La Ligan lähetysoikeudet vaihtavat omistajaa Suomessa
- Näin paljon La Ligan katsominen maksaa ensi kaudella Suomessa
- Toimittaja: La Ligan suurseurat kiinnostuneita Argentiinan MM-tähdestä
- Barcelona lähestyi Harry Kanea MM-kisojen keskellä – ratkaisu tuli nopeasti
- Virallista: Ansu Fati jättää Barcelonan
- Joan Laporta kertoi Barcelonan suunnitelmasta Julián Álvarezin suhteen – ”Tarjous on pöydällä”
- MM-katastrofi katkaisi kamelin selän: Villarrealin avainpelaaja rajasi itsensä ulos maajoukkueesta
- The Athletic: Real Madridin akatemiatalentti siirtymässä Valioliigaan
- AS: Serie A:n tähtitopparin siirto Real Madridiin konkretisoitumassa
- Robert Lewandowski: uusi seura selvisi!