Barcelonalle lisää päänvaivaa – Ansu Fatin tilanteesta uutta tietoa
Barcelona lähtee tulevan kesän siirtoikkunaan uudistamaan joukkuettaan. Seuran on kuitenkin samalla saatava vanhoja nimiä pois palkkalistoiltaan.
Yksi viime aikoina esillä olleista nimistä on Ansu Fati, jonka on huhuttu olevan mahdollisten pysyvien lähtijöiden joukossa.
Fati siirtyi täksi kaudeksi lainalle Monacoon, ja sopimukseen sisältyy 11 miljoonan euron osto-optio, josta seurat neuvottelivat keskenään.
Monaco on harkinnut käyttävänsä option, mutta viime aikoina tilanteeseen on tullut mutkia matkaan, uutisoi Cadena Ser.
Keskeinen haaste on Fatin sopimus Barcelonan kanssa, joka ulottuu vuoteen 2028 asti. Lähteiden mukaan Monacolla ei ole valmiutta vastata pelaajan nykyiseen palkkatasoon, mikä tekee mahdollisesta pysyvästä siirrosta monimutkaisen.
Fati on lähteiden mukaan itse avoin jatkamaan uraansa Monacossa. Lopullinen ratkaisu vaatii kuitenkin yhteisymmärrystä myös palkkaneuvotteluissa.
Kentällä Fati on tällä kaudella löytänyt uudenlaista virettä. Espanjalaislaituri on pelannut Ranskan pääsarjassa 24 ottelua, tehnyt yhdeksän maalia ja kerännyt lähes tuhat peliminuuttia epäonnekkaasta loukkaantumishistoriastaan huolimatta.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- MM-kisat: Listasimme La Ligan tähdistöjoukkueen
- Tämä kertoo kaiken Espanjan ylivoimasta – uskomaton tilasto MM-finaalista
- Luis de la Fuente on pysäyttämätön – uskomaton mestaruusputki sai jatkoa
- Marc Cucurellan on tatuoitava Luis de la Fuenten naama kehoonsa – ”Lupaus on pidettävä”
- Ferran Torresille kisojen ensimmäinen maali MM-finaalissa: ”Minua on kritisoitu koko ajan”
- Lionel Messi yritti junailla Marc Cucurellalle punaisen kortin MM-finaalissa
- Täyttä ylivoimaa: Espanjan pelaajille palkintovyöry
- Espanja on maailmanmestari! Voittomaalin teki yllätysratkaisija
- Tässä on Espanjan avauskokoonpano MM-finaaliin
- Top 5: Listasimme MM-kisojen parhaat La Liga -pelaajat
- Top 5: Listasimme MM-kisojen parhaat La Liga -pelaajat
- Täyttä ylivoimaa: Espanjan pelaajille palkintovyöry
- Lionel Messi yritti junailla Marc Cucurellalle punaisen kortin MM-finaalissa
- Pierre-Emerick Aubameyang palaa La Ligaan
- Tämä kertoo kaiken Espanjan ylivoimasta – uskomaton tilasto MM-finaalista
- Marc Cucurellan on tatuoitava Luis de la Fuenten naama kehoonsa – ”Lupaus on pidettävä”
- Espanjalle harmittava takaisku juuri ennen MM-finaalia