Atlético voitti Barcelonan keskiviikkoiltana Mestarien liigan puolivälierien avausosassa 2-0. 

Atlético haki arvokkaan vierasvoiton Camp Noulta ja lähtee hyvistä asemista ensi viikolla Metropolitanolla pelattavaan toiseen osaan.

Toisella jaksolla nähtiin puhuttava tilanne, kun Atléticon toppari Marc Pubill otti pelinavaamisvaiheen alussa pallon käteensä boksissa. 

Atléticon maalivahti Juan Musso antoi pallon Pubillille, joka otti pallon käteensä ja käynnisti sittemmin pelinavaamisvaiheen. Barcelonan kannattajat vaativat tilanteesta rangaistuspotkua.

AS:n tuomariasiantuntija ja entinen huipputuomari Eduardo Iturralde González on sitä mieltä, että tilanteesta olisi kuulunut viheltää rangaistuspotku.

– Säännöissä sanotaan maalipotkuista niin, että pallon on oltava paikoillaan. Pallo on pelissä siinä vaiheessa, kun sitä potkaistaan jalalla ja se liikkuu selvästi. Ja niin tapahtuikin. Musso avasi pelin kohti Pubillia, ja toppari otti epähuomiossa pallon käteensä avatakseen pelin uudelleen.

– Tuomari tulkitsee niin, ettei pallo ollut pelissä. Vastustajia ei ollut lähelläkään ja tuollaisen päätöksen tekeminen kertoo siitä, että tuomari ymmärsi pelin hengen, Marcan tuomariasiantuntija Alfonso Pérez Burrull totesi.

LUE MYÖS