Atlético kaatoi Barcelonan keskiviikkona Camp Noulla Mestarien liigan puolivälierien avausosassa 2-0.

Atléticon Marc Pubill koski toisella jaksolla pelinavaamisvaiheessa palloa kädellään omassa boksissaan.

Atléticon maalivahti Juan Musso oli antanut pallon Pubillille, joka aloitti pelinavaamisvaiheen asettamalla pallon kädellään kentän pintaan. Barcelonan kannattajat vaativat tilanteesta rangaistuspotkua, mutta palloa ei viety pilkulle.

Barcelonan Marcus Rashford ei ymmärrä, miksei tilanteesta vihelletty rangaistuspotkua.

– Minulle on selvää, että tuo on pilkun paikka. Niin on tapahtunut aiemminkin ja pallo on aina viety pilkulle. En ymmärrä tätä päätöstä. Puhutaan maalaisjärjestä, mutta nimenomaan maalaisjärki sanoo, että tuo on pilkun paikka.

– Meidän, mutta myös vastustajan reaktiot kertovat siitä. Silläkin pitäisi olla painoarvoa. Olen ollut peleissä, joissa tuollaisesta tilanteesta on vihelletty rangaistuspotku. Loppujen lopuksi on vaikeaa olla valittamatta, kun tuollainen virhe aiheuttaa meille haittaa.

– Jos kenttäpelaajan piti antaa maalipotku, olisi hänen pitänyt asettaa pallo maahan kädellään juuri niin kuin maalivahti teki toistuvasti. Tuossa tilanteessa maalivahti syötti pallon jalallaan kenttäpelaajalle, joka koski palloon kädellään. Mielestäni tuo on pilkun paikka. Säännöt ovat puolellamme, Rashford puhisi.

Otteluparin toinen osa pelataan ensi viikon tiistaina Madridissa.

LUE MYÖS