Lamine Yamal rikkoi taas liudan ennätyksiä
FC Barcelonan teinitähti Lamine Yamal teki lauantaisella hattutempullaan jälleen historiaa.
Yamalista tuli Villarrealia vastaan Barcelonan seurahistorian nuorin maalintekijä La Ligassa, kertoo ESPN. Edellinen ennätyksen haltija oli meksikolainen Giovani dos Santos, joka vietti omaa kolmen maalin iltaansa toukokuussa 2008, 19 vuoden ja kuuden päivän iässä.
Yamalia nuorempana hattutemppuun ovat Espanjan pääsarjassa pystyneet vain José Iraragorri (17 v., 337 pv) Athletic Bilbaon paidassa vuonna 1930 ja Pablo Pombo (18 v., 200 pv) Racingissa vuonna 1934.
Optan tilastopalvelun mukaan Yamalista tuli samalla ensimmäinen alle 19-vuotias, joka on tehnyt hattutempun Espanjan pääsarjassa tällä vuosituhannella. Yamal saa 19 vuotta täyteen heinäkuun puolessavälissä.

Opta ja LiveScore lisäävät, että Yamal on ainut alle 19-vuotias pelaaja, joka on tehnyt kuluvalla vuosituhannella vähintään 25 maalia Euroopan viidessä parhaassa sarjassa. Hänellä on plakkarissaan jo 27 osumaa, niistä 13 tältä kaudelta.
– Ihmiset haluavat minun tekevän sata maalia jo 16-vuotiaana, ja se on hankalaa. Haluan minäkin sitä, mutta ei se aina ole mahdollista, nuorukainen totesi ottelun jälkeen Movistar-kanavalle.
– Joukkueen auttaminen tekee minut erittäin onnelliseksi.
Joukkueen auttaminen on näkynyt myös tilastoissa. Yamal viskasi lauantaina romukoppaan Barcelonan seuraennätyksen, mitä tulee sadan voiton rajapyykkiin Blaugranan paidassa. Bojan Krkić ylsi siihen 20-vuotiaana, Lionel Messi 21-vuotiaana, uutisoi Sports Illustrated lyhytviestipalvelu X:ssä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Barcelonan kokoonpanossa merkittävä poissaolo
- Lamine Yamal rikkoi taas liudan ennätyksiä
- José Mourinho puolustautuu kritiikiltä – Fifa aikoo ottaa MM-kisoihin käyttöön ”Vinícius-säännön”
- Espanjalaismedian tiedot: Marcus Rashfordin tulevaisuudesta Barcelonassa ratkaisu
- Huolestuttavia tietoja Kylian Mbappésta – Real Madridin tähden tilanne synkkenee
- Hattutemppu! Lamine Yamal huippuvireessä Barcelonan voitossa
- Diego Simeone kommentoi Atlético-tähti Antoine Griezmannin siirtohuhuja
- Benfica-Real Madrid: Portugalilaisseura antoi viidelle fanille porttikiellon rasismin takia
- Hansi Flick päätti tehdä radikaalin muutoksen, ja se toimi: ”Mielestäni se oli oikea päätös”
- Paareilla kannetun Real Madridin puolustajan karmea tälli pelästytti – nyt tuli uutta tietoa

- Real Madridin, Atléticon ja Barcelonan UCL-vastustajat selvillä
- Benfica-Real Madrid: Portugalilaisseura antoi viidelle fanille porttikiellon rasismin takia
- La Liga -seurojen eurovastustajat nyt selvillä
- Käänne Madridissa: Kylian Mbappé haluaa lisätietoja omituisesta vammastaan