Antonio Rüdiger pääsi pois valokeilasta: ”Ikävä kyllä jokainen asia menee viraaliksi”
Antonio Rüdigerin, 32, syyskausi on mennyt penkin alle loukkaantumisen vuoksi.
Real Madridin toppari sai takareisivamman elokuussa ja on pelannut tällä kaudella toistaiseksi vain yhdessä ottelussa.
Rüdigerin on määrä palata lähiaikoina pelikentille. Kuntoutus on sujunut hyvin ja toppari kokee olevansa pelikunnossa.
Saksalaistoimittaja Florian Malburg haastatteli Rüdigeria.
Rüdiger kokee päässeensä viime kuukausina pois valokeilasta. Rüdigerin mielestä jalkapalloilijoiden elämää niin pelikentillä kuin sen ulkopuolellakin seurataan todella tarkasti.
– Siitä [loukkaantumisesta] on mennyt jo pitkän aikaa ja olen päässyt kuntoon. Käytin sen hyväkseni ja olen päässyt olemaan omissa oloissani huomion ulkopuolella. Sekin on joskus hyvästä, koska ikävä kyllä jokainen asia menee viraaliksi. Pelaamme niin paljon pelejä, että on hyvä, kun minusta ei puhuta, ja voin viettää aikaa perheeni kanssa.
– Olen ollut jo pitkään loukkaantuneena. Haluan palata pelikentille. Tunnen todella hyvin kroppani. Kun sitä vanhenee, niin asiat eivät ole enää samanlaisia kuin ennen. Minun on tunnettava oloni hyväksi voidakseni pelata. Onneksi minulla on nyt sellaiset fiilikset.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Voiko Julián Álvarez jäädä Atléticoon? Näin Sergio Agüero kommentoi
- Barcelonan Ferran Torres teki sopimuksen – toisen seuran kanssa
- Uusi tieto: 100 miljoonan MM-tähti voi jättää Espanjan – Valioliiga-jätti teki liikkeen
- ESPN: Marseillen maalitykki haluaa siirtyä Atléticoon
- AS: Vinícius Júniorin jatkosopimus etenee – helpotus Real Madrid -faneille
- Romano: Barcelona haluaa 18-vuotiaan timantin – pelaaja jo hyväksynyt siirron
- Kaikki katseet Real Madridin superlupauksessa – U19 EM-kisat hänen hallussaan
- Näin Vinícius kommentoi pettymykseen päättyneitä MM-kisoja: ”Tarvitsin muutaman päivän aikaa ajatella”
- Real Madridin jättänyt Dani Ceballos puhui tulevaisuudestaan
- Iker Casillas kertoi väleistään José Mourinhoon: ”Se oli kuin huonosti päättynyt avioliitto”
- Barcelonan Ferran Torres teki sopimuksen – toisen seuran kanssa
- Uusi tieto: 100 miljoonan MM-tähti voi jättää Espanjan – Valioliiga-jätti teki liikkeen
- Romano: Barcelona haluaa 18-vuotiaan timantin – pelaaja jo hyväksynyt siirron
- Voiko Julián Álvarez jäädä Atléticoon? Näin Sergio Agüero kommentoi
- Kaikki katseet Real Madridin superlupauksessa – U19 EM-kisat hänen hallussaan
- ESPN: Marseillen maalitykki haluaa siirtyä Atléticoon
- AS: Vinícius Júniorin jatkosopimus etenee – helpotus Real Madrid -faneille
- Näin Vinícius kommentoi pettymykseen päättyneitä MM-kisoja: ”Tarvitsin muutaman päivän aikaa ajatella”
- Romano: FC Barcelona iski siirtomarkkinoilla – Dortmundin tähti siirtyy seuraan
- Man United-huhuille vastaus – Aurélien Tchouaméni teki ison päätöksen