Real Madridille paha pistemenetys – kantoina kaskessa omat kasvatit
La Ligaa johtava Real Madrid ja sarjanousija Elche ovat pelanneet 2–2-tasapelin (0–0) sunnuntai-illan myöhäisottelussa. Kotijoukkueena pelannut Elche pani pöytään parastaan ja oli lähellä jopa voittoa.
Elche on viimeisen 41 vuoden aikana kohdannut Real Madridin 18 kertaa, ja tämä oli sille neljäs tasapeli. Voittoa se ei ole vielä napannut.
Puheensorinaa syntyi paljon jo ennen ottelua, kun Real Madridin päävalmentaja Xabi Alonso soi Trent Alexander-Arnoldille ja Rodrygolle paikat avauskokoonpanosta. Pientä lihasvammaa potenut Federico Valverde sekä Vinícius Júnior aloittivat ottelun penkiltä.
Avausjaksolla nähtiin monta laatupaikkaa, mutta kun yhdessä päässä Elche-hyökkääjät tuhnuilivat vedoissaan ja toisessa päässä maalivahti Iñaki Peña, 26, venyi hyviin torjuntoihin, mentiin tauolle 0–0-lukemissa.
Toisella puoliajalla Elchen rohkea pelitapa tuotti tulosta. Joukkue otti kaksikin kertaa johtoaseman. Ensin Realin akatemiassa vuodet 2009–2014 pelannut Aleix Febas viimeisteli 1–0-maalin ja myöhemmin Álvaro Rodríguez painoi 2–1-osuman. Myös Rodríguez on edustanut Real Madridia viisi vuotta (2020–2025).
Los Blancos tuli kuitenkin molemmilla kerroilla tasoihin Dean Huijsenin ja Jude Bellinghamin osumilla.
Bellinghamin maali sai aikaan käsien levittelyä kotiyleisössä. Vaihdosta sisään tullut Vinícius oli edeltävässä tilanteessa osunut Peñaa päähän siinä määrin, että tältä oli alkanut vuotaa verta nenästä. Ottelun parhaaksi pelaajaksi valittu Peña sanoi ottelun jälkeen La Ligan omassa hikihaastattelussa, ettei hänestä ollut mitään syytä hylätä 2–2-tasoitusta. Kyse oli ollut ”pelitilanteesta”.
Tasapeliin jäämisestä huolimatta Real pitää La Ligan sarjataulukon piikkipaikan itsellään. Barcelona voitti oman pelinsä viikonloppuna ja huohottaa nyt pisteen päässä.
| # | Joukkue | O | V | T | H | M | P |
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| 1 | Barcelona BAR | 38 | 31 | 1 | 6 | 95-36 | 94 |
| 2 | Real Madrid MAD | 38 | 27 | 5 | 6 | 77-35 | 86 |
| 3 | Villarreal VIL | 38 | 22 | 6 | 10 | 72-46 | 72 |
| 4 | Atlético Madrid ATM | 38 | 21 | 6 | 11 | 62-44 | 69 |
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- AS: Serie A:n tähtitopparin siirto Real Madridiin konkretisoitumassa
- Virallista: Ansu Fati jättää Barcelonan
- Virallista: Atlético hankki Espanjan MM-kisapelaajan
- Barcelonan puheenjohtaja vihjaili Julián Álvarezin siirrosta – ”Toivon, että…”
- Virallista: Nico Paz jättää Real Madridin
- Iker Casillas kertoi suoran mielipiteensä José Mourinhon paluusta Real Madridiin
- Clément Lenglet poistumassa La Ligasta
- Barcelona lähestyi Harry Kanea MM-kisojen keskellä – ratkaisu tuli nopeasti
- Robert Lewandowski: uusi seura selvisi!
- Toimittaja: Tanskan maajoukkuetähti Atlético Madridin tutkassa
- Barcelona lähestyi Harry Kanea MM-kisojen keskellä – ratkaisu tuli nopeasti
- Iker Casillas kertoi suoran mielipiteensä José Mourinhon paluusta Real Madridiin
- Robert Lewandowski: uusi seura selvisi!
- Virallista: Ansu Fati jättää Barcelonan
- AS: Serie A:n tähtitopparin siirto Real Madridiin konkretisoitumassa
- Virallista: Atlético hankki Espanjan MM-kisapelaajan
- Barcelonan puheenjohtaja vihjaili Julián Álvarezin siirrosta – ”Toivon, että…”
- Virallista: Nico Paz jättää Real Madridin
- Marca: Nämä Real Madridin pelaajat Álvaro Arbeloa haluaa viedä mukanaan Valioliigaan
- Clément Lenglet poistumassa La Ligasta