Vuosien takainen epäonnistunut rangaistuspotku painaa edelleen Antoine Griezmannin mieltä: ”Mietin sitä vieläkin”
Antoine Griezmann on 203 maalillaan Atléticon kaikkien aikojen paras maalintekijä.
Griezmann on kuulunut vuosikausien ajan Diego Simeonen luottopelaajiin, mutta kuluvalla kaudella Griezmann on joutunut tyytymään selvästi pienempään rooliin.
Simeone on nimennyt Griezmannin vain neljästi avauskokoonpanoon La Ligassa. Griezmann on kuitenkin ollut tehokas, sillä syyskaudella 671 peliminuuttiin on syntynyt viisi maalia.
AS haastatteli Griezmannia, joka otti kantaa muun muassa tulevaisuuteensa Atléticossa.
– Haluan enemmän. Minulla on Atléticossa jäljellä vielä paljon peliminuutteja. Haluan olla tärkeässä roolissa tässä seurassa. Tiedän, että minun on todistettava se kaikille ja haluan olla entistäkin tärkeämpi.
– Kaikki tietävät, että MLS:n on unelmani ja tavoitteeni, mutta minulla on sopimusta jäljellä ja haluan tehdä tulevaisuudessakin jatkosopimuksen ja olla tärkeä osa joukkuetta.
Griezmann laukoi rangaistuspotkun ylärimaan Mestarien liigan finaalissa toukokuussa 2016.
Atlético hävisi finaalin ja Griezmann myönsi miettävänsä edelleen epäonnistunutta pilkkua.
– Kyllä sitä miettii. Pitää paikkansa, että vaikka olisin tehnyt siitä maalin, niin emme olisi välttämättä voittaneet peliä, mutta se olisi ollut tärkeä asia joukkueelle tärkeällä hetkellä peliä. Olimme juuri sillä hetkellä todella hyviä, mutta ei auta.
– Mietin sitä [epäonnistunutta rangaistuspotkua] niin pitkään, kunnes voitan Mestarien liigan Atléticon kanssa.
LUE MYÖS
- Sky: Ranskalaistoppari haluaa siirtyä Barcelonaan
- Näin sai alkunsa uutisankka Vinícius Juniorin pieleen menneestä flirttailusta
- Vinícius Júnior ei harjoitellut joukkueen kanssa – mistä on kyse?
- Franco Mastantuono paljasti suosikkipelaajansa Real Madridissa
- José Mourinho totesi viikonlopun kärkikamppailusta: ”Haluaisin, että molemmat häviävät”
- Romano: Tämän takia superlupaus JJ Gabriel valitsee Real Madridin
- Getafe valahti samoille sijoille KuPSin kanssa – esityksestä löytyi silti paljon hyvää
- Islantilaishyökkääjän maalivire ei ehkä riitä – Real Sociedad on nyt tiukassa paikassa eurokentillä
- Serie A:n kuumin maalintekijä kiinnostaa Barcelonaa – pelaajan hinta räjähti
- Vinícius Juniorin tilastoista nousee esille kiusallinen yksityiskohta
- Sky: Ranskalaistoppari haluaa siirtyä Barcelonaan
- Näin sai alkunsa uutisankka Vinícius Juniorin pieleen menneestä flirttailusta
- Franco Mastantuono paljasti suosikkipelaajansa Real Madridissa
- Vinícius Júnior ei harjoitellut joukkueen kanssa – mistä on kyse?
- Yksi urheiluhistorian suurimmista legendoista sanoi kyllä Real Madridille
- Hävettääkö, José Mourinho? Pilkattu puolustaja loukkaantui moneksi kuukaudeksi
- Jesús de Miguel, 30, kuoli taklauksen seurauksena
- Palaako Ferran Torres Barcelonaan?
- Real Madridin kapteeni pelaa vieraalla pelipaikalla – José Mourinho: ”Kapteenius merkitsee sitä”
- Manchester Unitedin huippulupaus siirtymässä Real Madridiin