Lucas Bergströmillä erittäin vaikea liigadebyytti – esiintymisjännitys näkyi suorituksessa
RCD Mallorcan suomalaismaalivahti Lucas Bergström, 23, teki debyyttinsä Espanjan liigassa myöhään sunnuntai-iltana. Hänestä tuli samalla ensimmäinen suomalainen maalivahti La Ligan historiassa.
Lähtökohdat eivät olleet kummoiset. Ykkösmaalivahti Leo Románin, 25, loukkaannuttua näyttöpaikka avautui Bergströmille. Mallorcan päävalmentaja Jagoba Arrasate sanoi kuitenkin ottelun alla pidetyssä lehdistötilaisuudessa:
– Bergström pelaa tänään, mutta katsotaan sitten, mitä tapahtuu.
Kommentti voidaan tulkita epäluottamuslauseeksi, sillä Románin on määrä olla vähintään marraskuun kokoonpanon ulkopuolella.
Vieraissa pelannut Mallorca hävisi ottelun lopulta Real Betisille 3–0-lukemin (3–0).
Jotain huonoa
Ensimmäiset kaksi maalia tulivat Antonyn kaukolaukauksista ottelun ensimmäisella kolmanneksella. Molemmissa maaleissa Antony leikkasi vasemmalle keskustaan. Ensimmäinen laukaus upposi vastakkaiseen eli oikeaan alakulmaan, toinen vasempaan takakulmaan.
La Ligan omien tilastojen mukaan ensimmäisen maalin todennäköisyys oli 5,1 prosenttia, kun huomioidaan maalipaikan laatu. Toisessa vastaava lukema oli 7,4.
Kansainvälistä tv-lähetystä kommentoinut Roberto Jiménez Gago on itsekin entinen maalivahti. Hänen mielestään Bergström olisi ehkä voinut sijoittua paremmin 0–1-maalissa, mutta ei kuitenkaan lähtenyt syyttämään Huuhkajat-maalivahtia siitä. Puolustaja oli estänyt puhtaan näkymän palloon.
Joka tapauksessa Bergström — kuten vanha kansa sanoo — havisi kuin haavan lehti. Hermostuneisuus näkyi tilanteissa, joissa hän esimerkiksi nyrkkeili pallon pois, kun sen olisi voinut kopata haltuunkin. Kotiyleisö lisäsi painetta viheltämällä aina, kun Mallorca syötti pallon Bergströmille.
Betisin kolmas maali tuli niin lähietäisyydeltä, että siitä ei voinut kukaan osoittaa paraislaista syyttävällä sormella.
Ehkä suurimman virheensä Bergström teki 68 minuutin kohdalla, kun hän liukui ohi pallosta rangaistusalueen ulkopuolella. Hänen onnekseen tilanteeseen ennättänyt Betis-hyökkääjä sijoitti pallon ohi tyhjän maalin.
Jotain hyvää
Ottelun edetessä Bergström otti liudan hyviä torjuntoja, varsinkin jaloillaan, ja ottelua selostanut Bruno Bergareche kaivoi esiin jopa vertauksen Espanjan entiseen ykkösmaalivahtiin, David de Geaan.
Avausjakson lisäajalla Bergström venyi huipputorjuntaan, kun Betis-hyökkääjä Cucho Hernández pääsi yrittämään ”tap iniä”. Toinen mainitsemisen arvoinen torjunta tuli toisella puoliajalla, kun Antony epäonnistui yksin Bergströmiä vastaan. Hattutemppu jäi syntymättä TPS-kasvatin reaktioiden ansiosta.
Muun muassa tilastopalvelu WhoScored.comissa Bergström sai lopulta ihan kelvollisen arvosanan 6,29. Vastustajan maalilla käytännössä toimettomaksi jääneen Álvaro Vallesin vastaava lukema oli 6,5. Ero oli yhtä häviävän pieni Sofascoressa, joka antoi Bergströmille arvion 7,0 Vallesin 7,1:ää vastaan.
Mallorca pelaa seuraavan kerran ensi sunnuntaina, kun sen vieraaksi saapuu Getafe.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Espanjan jättiseurojen pelit vaihtavat tv-kanavaa Suomessa
- MD: Barcelonan Raphinha herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa
- Athletic: Toni Kroos saattaa palata Real Madridiin – neuvottelut käynnissä
- Diego Simeone otti kantaa Julián Álvarezin pelikuntoon
- Atlético Madridin esitys Mestarien liigan välierissä herätti toivoa ja jätti jossiteltavaa
- Atlético Madridin kauden kohokohdasta uhkaa tulla pannukakku – taas yksi avauskokoonpanon mies sivuun
- Sky: Atlético asetti ison hintalapun Julián Álvarezille
- Real Madridin toppari leikattiin Suomessa
- Real Madrid haluaa tehdä jatkosopimuksen luottopelaajansa kanssa
- Diego Simeone otti kantaa tähtipelaajaa koskeviin huhuihin: ”Hän on niin hyvä”
- Sky: Atlético asetti ison hintalapun Julián Álvarezille
- Atlético Madridin esitys Mestarien liigan välierissä herätti toivoa ja jätti jossiteltavaa
- Real Madrid haluaa tehdä jatkosopimuksen luottopelaajansa kanssa
- Athletic: Toni Kroos saattaa palata Real Madridiin – neuvottelut käynnissä
- Diego Simeone otti kantaa Julián Álvarezin pelikuntoon
- Diego Simeone otti kantaa tähtipelaajaa koskeviin huhuihin: ”Hän on niin hyvä”
- Atlético Madridin kauden kohokohdasta uhkaa tulla pannukakku – taas yksi avauskokoonpanon mies sivuun
- Real Madridin toppari leikattiin Suomessa
- Athletic: Florentino Pérez haluaa José Mourinhon Real Madridiin
- MD: Barcelonan Raphinha herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa