Barcelona murskasi Valencian – Raphinha suivaantui penkityksestä
Barcelona voitti Valencian sunnuntaina kotikentällään 6-0 La Ligan neljännellä kierroksella.
Avausmaali syntyi puolen tunnin kohdalla. Ferran Torres jatkoi Pau Cubarsin pitkän avauksen ovelasti Fermin Lopezille, joka eteni kohti maalia ja sijoitti pallon tarkalla kudilla sisään.
Tauon jälkeen Barcelona vaihtoi kentälle Raphinhan, joka oli lehtitietojen mukaan pudotettu penkille, koska hän oli myöhässä sunnuntain aamuverryttelystä.
Brassitähti ehti olla viheriöllä alle kymmenen minuuttia, kunnes hän osui puiden väliin. Raphinha sai kiittää osumastaan Marcus Rashfordia, joka petasi hänelle loistosyötöllään avopaikan takatolpalle.
Hetkeä myöhemmin Lopez kiskaisi illan toisen osumansa laukomalla pallon verkkoon noin 25 metristä.
Kymmenen minuutin kuluttua myös Raphinha taituroi itselleen toisen maalin. Brassitaituri otti pitkän avauksen taidokkaasti alas ja latasi pomppivan puolivolleyn sisään.
Vaihdosta sisään tullut Robert Lewandowski ehti olla kentällä alle kymmenen minuuttia ennen kuin hänkin sai nimensä maalitilastoihin. Puolalaishyökkääjä sai pieneen väliin syötön Dani Olmolta ja laukoi tarkan kudin ylänurkkaan.
Lewandowski osui vielä 86. minuutilla toistamiseen. Valencian puolustus poukkoili paikoiltaan ja puolalaiskärki karkasi jälleen heidän keskeltään maalintekoon.
Barcelonalla on neljän ottelun jälkeen kymmenen pistettä ja Valencialla neljä.
LUE MYÖS
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Lamine Yamal pelaa kipujen kanssa – Barcelona otti yhteyttä suomalaisortopediin
- Atléticon avainpelaaja selvisi säikähdyksellä – silti viikoiksi sivuun pelikentiltä
- Espanjalaiset isoihin voittoihin europeleissä
- Xabi Alonson ja Real Madridin pelaajien väleistä leviää lisää kohahduttavia väitteitä
- FM: Real Madrid haluaa ranskalaistopparin – päässyt yhteisymmärrykseen sopimuksesta
- Belgian avointen ovien päivässä Barcelona päästi vastustajan liian helpolla
- Barcelonan fanibussi leimahti liekkeihin
- Villarreal joutui nöyrtymään Mestarien liigan pisteautomaatin edessä
- Ballon d’Orin äänestystulos ei miellyttänyt Barcelona-tähteä: ”Odotukset olivat korkeammalla”
- Paremmasta joukkueesta ei ollut epäselvyyttä, kun Real Madrid kaatui Anfieldilla

- Mediaväite: Barcelonan johto pitää La Liga -tähteä ”helppona ja tuottavana” hankintana
- Paremmasta joukkueesta ei ollut epäselvyyttä, kun Real Madrid kaatui Anfieldilla